Inga Nuojua
Etsiskelin kirjahyllystäni tietyn yrttikurssin muistiinpanojani. Päädyin penkomaan epämääräistä pinkkaa. Sieltä putkahti opiskeluaikainen muovitasku, jonka päällipintaan oli teipattu eri lähteistä poimittuja mietelauseita.
Teipin liima oli tehnyt teksteistä vaikealukuisia. Niitä tihratessa koin sukelluksen nuoruuden ajatusmaailmaani.
Keveimmästä päästä oli pari teekkarivitsiä. “Kysyvä ei koskaan tiedä minne eksyy.” “Ihmisen on huomattavasti helpompi päästä perille, jos hän tietää, minne on menossa.”
Voin hyvin kuvitella, mikä niissä on nuoruudessa puhutellut. Siihen aikaan ei voinut turvautua Google mapsiin. Eikä navigointi elämän aallokossakaan aina helppoa ollut.
Oscar Wilde oli päässyt mukaan kahdella lausahduksella. “Ainoastaan pintapuoliset ihmiset tuntevat toisensa.” “Voi olla, että elämä on näytelmä, mutta osajako on kurja.”
Winston Churchillin kuuluisa lausahduskin löytyi: “Jos nuorena ei ole sosialisti, ei ole sydäntä ja ellei vanhana ole konservatiivi, ei ole järkeä.”
Goethen runo on puhutellut myöhemminkin: “Ei kurkota katse korkeimpaan, kukin kadehtii vain vertaistaan. On karvain kantaa kateus sen, joka näkee kaikissa vertaisen.”
Kaksi lausahdusta oli ilman lähdemerkintää. “Jos ei saa sitä, mitä haluaa, on parasta olla tyytyväinen siihen, mitä on saanut.” Epäilen, että alkuperäinen sanonta on kuulunut: “Jos ei saa sitä, mitä rakastaa, on parasta rakastaa sitä, mitä on saanut.”
Nimittäin muistuu mieleeni, että opiskelukaverini kanssa istuimme kasvitieteen aulan penkillä luentotauolla. Hän nappasi mietelausekokoelmani luettavakseen ja kommentoi juuri tätä – rakkauden näkökulmasta. Jos olen itse laajentanut teemaa rakkautta laajemmalle, ei ihme, ettei lähdetietoja ole.
Toinen ilman lähdemerkintää oleva on liikuttava runonsäe, joka on rivi kerrallaan teipattuna ensimmäiseksi muovitaskun yläreunaan: “Oli aivan turhaa ja tuskallista luo salaisuuksien ponnistaa, se on loppumattoman louhimista, se on pohjattoman luotaamista, se on kysymysmerkkien seulontaa.” Ymmärrän hyvin, miten säe on puhutellut nuorta opiskelijaa lopputenttejä peräjälkeen pakertaessa. Mutta mistä se on peräisin.
Joskus loksahduksia tapahtuu yllättävästi. Lähde selvisi, kun viime kesänä pysähdyimme Laitilaan tullessa Vaasassa jaloittelemassa.
Poikkesimme kirpparille. Eteiseen oli kasattu valtava laari kirjoja kehotuksen kera: ota ilmaiseksi. Minulle tuli murheellinen olo kirjojen alennustilasta. Aivan laatulukemista olisi ollut tarjolla.
Valitettavasti säilytystilaa ei löydy ja minä olen kykenemätön hävittämään yhtään kirjaa. Yhden otin kuitenkin autoon matkalukemiseksi: Parantava runo (kooste eri runoilijoilta/Tammen kustantama).
Kirja tarjosi monta elämystä. Sykähdyttävin oli kuitenkin löytää Aaro Hellaakosken runo Ilta, jonka toinen säkeistö oli ylimmäksi korotettu voimalauseeni nuoruudessa.
Ei ole ihminen ikääntyessään sittenkään paljon muuttunut.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.