Duunarien asialla – Satu Heijari ääniharava Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa

0
Satu Heijari käyttää työssään paljon englantia, koska autotehdas on työpaikkana hyvin kansainvälinen. -Sosiaalisuus ja puheliaisuus ovat vahvuuksiani.

Satu Heijari on häkeltynyt Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa saamastaan äänimäärästä, 327 ääntä. Hän tuli valituksi Varsinais-Suomen vaalipiiristä, mutta sai koko Suomen ehdokkaista ylivoimaisesti eniten ääniä.

– Se oli jotain sellaista, mitä en osannut odottaa ja olen äärimmäisen kiitollinen saamastani luottamuksesta, Uudenkaupungin autotehtaan maalaamossa melkein 23 vuotta työskennellyt laitilalainen sanoo.

Tavoitteekseen hän asetti Metallin liittokokousvaaleissa, vuonna 2016 saamansa äänimäärän. Se kuitenkin ylittyi tuplasti.

– En olisi ikinä uskonut. Muutenkin vaalit menivät seudulla tosi hyvin, sillä Laitilasta ja Uudestakaupungista pääsi paljon ehdokkaita läpi.

Teollisuusliiton jäsenet saivat äänestää haluamaansa ehdokasta maaliskuussa kolmen viikon aikana. Tulokset vahvistettiin ennen pääsiäistä.

Teollisuusliitto on Suomen suurin ammattiliitto, johon kuuluu noin 200 000 jäsentä. Satu Heijarin mukaan sana duunari kuvaa häntä ja muita Teollisuusliiton jäseniä hyvin.

– Me työntekijät ollaan yhdessä duunarijoukkoa.

Heijari kertoo olleensa aina kiinnostunut toisten auttamisesta ja tukemisesta. Viimeiset kuusi vuotta hän on hoitanut maalaamossa päätoimisesti luottamushenkilön ja työsuojeluasiamiehen tehtäviä. Hän esimerkiksi auttaa työkavereita tilinauhan tulkinnassa, on mukana työkykyneuvotteluissa ja viime aikoina apua on tarvittu A-kassan ja te-palveluiden asioissa . Hän on myös toiminut melkein kymmenen vuotta tehtaalla ensimmäisenä varatyösuojeluvaltuutettuna.

Linjalla tehtävät työt ovat kuitenkin selkärangassa.

– Teippausaseman työt sujuisivat muistista, mutta en ehkä enää pärjäisi nopeudessa.

Liittokokousvaaleissa läpi päässeet osallistuvat toukokuun lopussa Teollisuusliiton liittokokoukseen, joka muun muassa valitsee Teollisuusliitolle hallinnon ja päättää liiton strategiasta.

Satu Heijarille ammattiyhdistystoiminta on tuttua. Paikallisesti hän toimii Uudenkaupungin Teollisuustyöntekijät ammattiosaston hallituksessa varapuheenjohtajana.

– Olen aina halunnut vaikuttaa, kehittää ja parantaa.

Valtakunnallisesti Heijari on toiminut Teollisuusliiton hallituksessa kuusi vuotta, ja näistä viimeiset kaksi vuotta palkansaajajärjestö SAK:n edustajistossa. Molemmat organisaatiot ovat Suomen ammattiyhdistyspolitiikassa vaikutusvaltaisia toimijoita. Tänäkin keväänä Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien annettiin sopia ensimmäisinä työehtosopimuksista. Muiden alojen sopimukset ja sitä kautta palkankorotukset ovat seuranneet samaa linjaa.

– Me ollaan se päänavaaja. Meille lyödään aika iso vastuu.

Satu Heijarin sydäntä lähellä ovat erityisesti työehtosopimuksen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen.

– Jokaisen pitäisi pystyä lähtemään terveenä töistä kotiin.

Työn ja perheen yhteensovittamisessa on edelleen parannettavaa.

– Työ on iso osa, mutta ei koko elämä.

“Pitää uskoa, että parempi on edessäpäin”

Valmet Automotivella on käyty monet muutosneuvottelut, joissa Satu Heijari on pääluottamushenkilön kanssa edustanut työntekijöitä.

Heijarin mukaan työnantaja haluaa aidosti kuunnella luottamushenkilöitä ja neuvottelukulttuuri on hyvä. Autokauppa käy kuitenkin huonosti epävarmaksi muuttuneessa maailmassa.

– Tuntuu todella ikävältä, kun työtä ei riitä kaikille.

Häneltä löytyy myös ymmärrystä työnantajan päätöksille, sillä jos autoja ei myydä tarpeeksi, ei niitä kannata tehdä varastoon.

– Ei työnantajakaan haluaisi olla tässä tilanteessa, missä nyt ollaan.

Heijari on melkein 23 autotehtaan vuotensa aikana nähnyt monia nousuja ja laskuja.

– Aina ennenkin on noustu. Pitää uskoa, että parempi on edessäpäin.

Joskus Satu Heijari on törmännyt kysymykseen siitä, miksi autotehdas rekrytoi, kun kuitenkin vähän ajan päästä taas irtisanotaan.

– Sopimusvalmistajan rooli on raadollinen. Teemme autoja asiakkaalle, eikä aina töitä ole kaikille. Monen työkaverin jäädessä vaille työtä, haluan uskoa, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu.

Teollisuusliiton liittokokousvaaleissa valittuja

Uudenkaupungin Teollisuustyöntekijät ammattiosastosta valituksi tulivat:

Yhteistyön Tekijät vaaliliitosta:

  • Valmet Automotive: Satu Heijari 327 ääntä, Miia Kelsey 58 ääntä, Petri Kohtamäki 40 ääntä
  • Valmet Automotive EV Power: Maisa Koivisto 48 ääntä
  • Uudenkaupungin Teollisuustyöntekijät ammattiosaston järjestötyöntekijä Taru Rantanen 51 ääntä
  • Vahterus: Tauno Packalen 48 ääntä, Soile Blomberg 47 ääntä

    Teollisuuden Vaikuttajat vaaliliitosta:

  • Valmet Automotive: Jouni Varjonen 83 ääntä
  • Uudestakaupungista valituksi tuli myös Yara Suomi Oy Uudenkaupungin tehtaat: Marko Valkeinen 104 ääntä Yhteistyön Tekijät vaaliliitosta.

Laitilasta valituksi tulivat:

Yhteistyön Tekijät vaaliliitosta:

  • Veme: Sari Alavesa 47 ääntä
  • Finn Lamex Safety Glass: Jonni Nevala 53 ääntä
  • Coreplast Laitila: Ville-Veikko Vanne 51 ääntä

    Teollisuuden Vaikuttajat vaaliliitosta:

  • Pilkington Laitila: Ilkka Suvanto 46 ääntä

    Yhteistyön Tekijät on sosialidemokraattien ja sitoutumattomien vaaliliitto.

    Teollisuuden Vaikuttajat on vasemmiston ja sitoutumattomien vaaliliitto.