Jenna Westerlund
Maailman pelatuin korttipeli Uno on viihdyttänyt ihmisiä jo vuosikymmenten ajan. Unolla on omat säännöt, mutta vuosien varrella sille on kehittynyt erilaisia versioita, ja jokainen taitaa pelata sitä hieman omalla tavallaan. Joillekin Uno on ehdoton suosikkipeli, kun vastaavasti monet myös vihaavat sitä.
– Pelaamalla pystyy viettämään yhteistä aikaa, ja samalla voi rupatella muistakin asioista. Ikään katsomatta peli toimii myös hyvänä pettymysten sietämisen harjoitteluna, Anu Tolvanen naurahtaa.
Hän pelaa Unoa, kuten muitakin kortti- ja lautapelejä, perheensä kanssa. Kortit ovat kulkeneet perheen matkassa niin mökille kuin Roomaankin, joten peliä on helppo pelata missä ja milloin tahansa.
– Usein pelaamme perheen kesken, mutta jos saamme vieraita, heidätkin otetaan mukaan. Pienetkin pääsevät pelin makuun peliapurin kanssa.
Uno on hyvin taktinen peli, eikä siinä voi koskaan tietää, tuottaako taktikoiminen tulosta vai ei. Juuri se on pelin hienous sekä kenties syy siihen, että peliä pelataan vuodesta ja sukupolvesta toiseen.
– Parasta on, kun jokainen yrittää taktikoida omat korttinsa, ja joskus onnistuu siinä hyvin. Ärsyttävintä on tietenkin se päinvastainen tunne siitä, kun kaikki ei menekään putkeen tai joutuu nostamaan peräkkäin useita kortteja +4 -korttien vuoksi.
Korttipelin keksi 1970-luvulla ohiolainen parturi, joka myi korttipakkoja ensin parturissaan ja myöhemmin paikallisissa liikkeissä. Vuodesta 1992 lähtien sitä on myyty kansainvälisillä markkinoilla, ja hieman myöhemmin peli rantautui myös Suomeen.
– Meilläkin jo toinen sukupolvi pelaa Unoa. Sen pelaamiseen on vain kasvettu, Tolvanen kertaa.
Yhdellä kierroksella jaetaan jokaiselle seitsemän korttia, ja tavoitteena on päästä eroon niistä mahdollisimman nopeasti. Kun pelaajalla on vain yksi kortti jäljellä, täytyy hänen huutaa Uno. Jos tämän unohtaa tehdä, joutuu nostamaan kortin. Se voittaa, joka saa kätensä ensimmäisenä tyhjäksi korteista.
Virallisten sääntöjen mukaan voittaja on se, joka ensin kerää 500 pistettä. Pisteitä saa niistä korteista, jotka vastustajille on käteen jäänyt kierroksen päätyttyä. Tavallisista numerokorteista saa numeron arvon verran pisteitä, mutta erikoiskorteissa pistemäärä voi olla jopa 50. Sääntöjä on kuitenkin yhtä monta kuin on pelaajaakin.
– Meillä pelataan Unoa niin, että kierroksen päätyttyä lasketaan jokaiselle pelaajalle pisteet käteen jääneistä korteista, ja häviäjä on se, kenelle kertyy eniten pisteitä. Aina emme laske pisteitä, vaan laskemme esimerkiksi kierroksen voittoja niiden sijaan.
Tolvanen suosittelee peliä sen helppouden vuoksi muillekin. Se on myös oiva tapa koota perhe tai tuttavat yhteen, ja korttipakka on helppo ottaa myös matkalle mukaan.
– Peliä voi pelata yhteisen ajanviettämisen vuoksi tai vastaavasti pelin avulla voi myös tapaa aikaa, Tolvanen päättää.