Eurovelo 10 -pyöräilyreitin opasteiden asennukset ovat alkamassa Uudessakaupungissa ja Pyhärannassa. Urakassa ovat mukana myös Rauma, Pori, Merikarvia, Kristiinankaupunki, Kaskinen, Närpiö, Korsnäs ja Maalahti sekä Varsinais-Suomen ja Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset.
Eurovelo 10 -reitti kulkee Suomessa Vaalimaalta Tornioon rannikkoa myötäillen. Uuteenkaupunkiin reitti tulee Vehmaantietä Kalantiin ja kantatietä pitkin Uudenkaupungin keskustaan. Sieltä reitti jatkuu Pyhärantaan Rantatielle. Kylien kautta kulkeva reitti etenee Raumalle ja siitä eteenpäin.
Turku–Vaasa-välillä reitti kulkee enimmäkseen alemmalla maantieverkolla ja osin katuverkkoa pitkin kuntien keskustoissa. Reitti on pyritty viemään viihtyisien teiden ja katujen kautta, joilla paikalliset nähtävyydet ja tärkeät pysähdyspaikat ovat saavutettavissa.
– Eurovelo-projektin avulla kehitetään Euroopan laajuista pyöräilyreittiverkostoa. Reittejä voi käyttää kaukoretkeilyyn, mutta lisäksi tavoitteena on kannustaa paikalliseen arkiliikkumiseen pyöräillen, ely-keskukset tiedottavat.
Reitteihin sisällytetään olemassa olevia pyöräteitä ja reittejä ja niitä pyritään yhdistämään toisiinsa. Eurovelo-reittejä on yhteensä 12, mutta niiden valmiusaste vaihtelee paljon.
– Kansainvälisiä reittejä kehitetään paikallisten ja valtiollisten toimijoiden toimesta. Suomen Eurovelo-reitistön virallisena koordinoijana toimii vuonna 2020 perustettu Pyörämatkailukeskus.
Työt alkavat huhtikuussa ja kestävät kesän ajan. Työt aloitetaan Varsinais-Suomen alueelta edeten Satakunnan suuntaan. Työllä on vähäistä haittaa liikenteelle.
– Toivomme tienkäyttäjiltä varovaisuutta työmaan kohdalla liikuttaessa.