Ilkka Simola
Jyskeen kevätmaastot alkoivat viime keskiviikkona Lasertien ja Garpintien alueella pidetyllä ensimmäisellä 27 juoksijaa keränneellä osakilpailulla. Oikeampi nimitys tapahtumalle on kuitenkin maantiejuoksu olosuhteiden estäessä vielä Matikan kuntoradalle pääsyn.
Osallistujien kirjo oli laaja ulottuen viisivuotiaista aina välivuoden jälkeen kilparadoille paluuta tekevään seitsenkertaiseen kalevankisamitalistiin Joni Vainio-Kailaan. Kansallisen kärkitason tavoitteekseen asettanut Joni näyttääkin olevan paluussa tosissaan, mitä osoittaa miehen lähtö kauden toiselle ulkomaan leirille Portugaliin. Alkuvuonna kului jo kuukausi Etelä-Afrikan lämmössä.
Kisat jatkuvat huomenna keskiviikkona samaisella reitillä. Kenties viikon kuluttua päästään jo Matikan maastoihin. Joka kerta on tarjolla juoksun jälkeen mehua ja pikkupalkinnot.
Maastojuoksut ovat mainio kunnonkohotuskeino kaikkien lajien urheilijoille, niin talvikauden päättäneiden lajien nuorille kuin kesäkaudenkoitoksiin valmistautuville nuorille. Eikä mikään estä varttuneempaakaan kuntoilijaa mittauttamasta menoaan.
Tulokset:
Jyskeen kevään maantiejuoksujen tulokset 12.4.2023 Lasertiellä. Osallistujia: 27
T5 300m 1. Isla Satola 2,05 2. Adeliina Sjöroos 2,32 3. Ninni Uusitalo 3,40
T7 800m 1. Isla Hämäläinen 4,52 2. Senni Holm 4,54 3. Vilma Hautala 5,39 4. Karoliina Ruotsalainen 5,45
T9 800m 1. Vivian Jaakola 3,24 2. Emilia Aulin 3,35 3. Kerttu Koski 5,34 4. Isabella Ruotsalainen 5,51 5. Ilona Sjöroos 5,52
P9 800m 1. Ilmari Matikainen 3,16 2. Matias Aulin 3,22 3. Luka Satola 6,17
T11 1,2km 1. Sofia Palmroot 5,31 2. Eevi Antola 6,44 3. Ilona Hämäläinen 6,45
P11 1,2km 1. Voitto Pärkö 4,58
T13 2,4km 1. Oona Lapila 9,50 2. Sandra Palmroot 10,05 3. Kerttu Matikainen 10,30 4. Viola Pärkö 12,17
P17 2,4km 1. Elias Hyytiä 10,39
N 2,4km 1. Caroliina Grönroos 11,21
M 2,4km 1. Joni Vainio-kaila 9,10