“Kokous ei ollut yhtään kankea” – Nuori 4H-yrittäjä valittiin Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen hallitukseen

0
Laitilalainen Neea Jortikka, 16, valittiin Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen hallitukseen.

Laitilalainen Neea Jortikka , 16, on 4H-yrittäjä ja tuore Laitilan-Pyhärannan 4H-yhdistyksen hallituksen jäsen. Hän on ehtinyt osallistua jo yhteen hallituksen kokoukseen.

– Siitä jäi tosi hyvä fiilis. Kokous ei ollut yhtään kankea. Jäi sellainen kuva, että asiat hoidetaan, mutta tunnelma ei ollut liian vakava. On kivaa päästä vaikuttamaan asioihin, Jortikka kuvailee tuntemuksiaan kokouksen jälkeen.

Jortikalla on kokemusta yhteisiin asioihin vaikuttamisesta jo ennen hallituspaikkaa. Hän oli mukana oppilaskunnan hallituksessa noin vuosi sitten. Lisäksi hän on ollut joskus mukana nuorisovaltuustossa (nuva) jonkin aikaa. Hän kuitenkin sanoo, ettei nuva ollut hänen juttunsa.

4H-toimintaan mukaan Jortikka päätyi jo lapsena ollessaan kokkikerhossa. Tällä hetkellä hän ohjaa itse 4H-kerhoa Kodjalassa. Läheisemmin hän tuli tutuksi yhdistyksen kanssa noin vuosi sitten, kun hän haki kesätöitä lammaspaimenena. Kesätyöpaikka irtosi ja sen myötä Jortikka kiinnostui myös 4H-yrittäjyydestä. Hän leipoo tilauksesta ja välillä myyjäismyyntiinkin leivonnaisia.

Yksi tapa houkutella nuoria 4H-yhdistyksen toimintaan voisikin Jortikan mukaan olla se, että nuorille puhuttaisiin enemmän 4H-yrittäjyyden vaihtoehdosta.

– Omalla idealla voi saada omaa rahaa, vaikka on tässä vähän enemmän hommaa kuin kesätöissä. Juuri hiljattain olen vääntänyt veroilmoitusta.

Lisäksi yhdistyksessä toimimisesta voi saada tärkeää kokemusta tulevaa varten.

– 4H-kerhojen ohjaamisesta saa työkokemusta ja oppii sosiaalisia taitoja. Ne ovat mielestäni parhaita asioita, joita tässä 4H-toiminnassa on oppinut.

Yhdistystoimintaa Jortikka kuvailee hyvän mielen työksi. Hallitustyöskentelystäkin saa hyvää kokemusta tulevaa varten.

– Ensimmäisessä kokouksessa olin vähän pihalla. Totta kai ensi kerralla sekin menee paremmin, kun nyt tiedän kokouksen rakenteen.

Hän uskoo, että nuoret yhdistystoiminnasta kiinnostuneet tavoittaa parhaiten sosiaalisen median kautta.