Kytömäen ja Myllyojan sillat Uudessakaupungissa korjataan

0
Kytömäen silta (vas.) ja oikealla Myllyojan silta kunnostetaan kesän aikana.

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus aloittaa Uudessakaupungissa Lokalahdentiellä sijaitsevan Kytömäen I sillan ja Heikkalantiellä sijaitsevan Myllyojan sillan korjaustyöt. Työt aloitetaan Kytömäen sillalla huhtikuun lopussa ja Myllynojan sillalla kesäkuun puolessa välissä. Korjaustyöt molemmilla silloilla valmistuvat elokuun loppuun mennessä.

– Liikennejärjestelyillä pyritään minimoimaan liikennehaittoja, mutta tienkäyttäjien kannattaa varautua liikenteen ajoittaiseen ruuhkautumiseen töiden aikana, ely-keskus tiedottaa.

Liikennemäärä Kytömäen sillalla on noin 3 200 ajoneuvoa vuorokaudessa ja Myllynojan sillalla noin 80 ajoneuvoa vuorokaudessa. Tien nopeusrajoitusta on alennettu työmaiden kohdalla 30 kilometriin tunnissa.

Korjaustöiden aikana uusitaan molempien siltojen reunapalkit, vesieristys, päällyste ja kaiteet. Korjaustyön jälkeen Kytömäen silta levenee noin puoli metriä. Urakoitsijana molemmissa siltahankkeissa toimii Destia Oy.

– Tienkäyttäjiltä toivotaan erityistä varovaisuutta siltatyömaan kohdalla.