
– Tässä tämä nyt sitten on, Marge Reiman hymyilee ja levittää kätensä niin, että hänen yllään olevan villapaidan kuvio levittäytyy koko laajuuteensa.
Onpa se kaunis!
Reimanin yllä on aivan hiljattain valmistunut villapaita, jonka mallia hän aloitti suunnittelemaan pari vuotta sitten. Reiman halusi löytää Laitilan käsityöperinteestä viitteitä siitä, millainen voisi olla Laitilan-mallin mukainen villapaita.
– Etsiminen oli paljon työläämpää kuin olisin osannut kuvitellakaan, hän huudahtaa.
Lopulta salapoliisityö tuotti tulosta ja Tampereen Museokeskus Vapriikista löytyivät lapaset, joiden saantipaikaksi oli ilmoitettu Laitila. Lapasten kuviona on elämänpuu.
– Lapaset on tehty 1800-luvun lopulla ja ne on virkattu. Lapasten väri- ja kuviomalli oli se, jonka pohjalta aloin sitten kuviota hahmottelemaan, Reiman taustoittaa.
ENSIMMÄISEN paidan kutoi Laitilan kulttuuripäällikkö ja käsityötaituri Piia Allén , mutta S-koon paita osoitti haasteen odotettua suuremmaksi.
– Kuvio, joka tuohon ensimmäiseen paitaan on ikuistettu, oli huonosti muokattavissa isompiin kokoihin. Niinpä kuviota piti alkaa muokata, Reiman naurahtaa.
Koska Reimanilla on tuhat rautaa tulessa muutenkin, paitaprojekti eteni hitaammin kuin hän toivoi.
– Tämä koko prosessi on ollut melkoinen paikka tällaiselle ihmiselle, hän pukahtaa ja tietää, että moni on jo odottanut hyvän tovin Laitila-villapaidan mallia ja ohjeita.
– Mutta nyt ne ovat valmiit, hän hihkaisee ja vaikuttaa vilpittömän onnelliselta.
PAIDAN pääkuviona on elämänpuu, sama symboli siis kuin Laitilasta Vapriikki-museoon päätyneissä lapasissakin.
– Elämänpuuhan on sellainen symboli, jota on käytetty eri puolilla maailmaa monenlaisin muunnelmin. Sillä on vahva ja merkityksellinen viesti.
Reiman kertoo elämänpuun symboloivan perhettä, jatkuvuutta ja elämää ylipäänsä.
Myös paidan värit perustuvat sävymaailmaan, joita 1800-luvun lopussa tehdyissä Laitilan-lapasissakin on.
– Tiestysti jokainen voi tehdä paidan millä väreillä haluaa, mutta meidän ohjeissa nojataan lapasten värimaailmaan. Ja perinteisesti villalangan värit on saatu kasvivärjäyksellä ja sellaisia mekin paidan tarvikepaketeissa myymme.
Esimerkiksi keltainen on saatu keltasipulista ja punainen – joka oikeastaan vastaa pikemminkin poltettua oranssia – puolestaan on imenyt värinsä joko verihelttaseitikistä tai karppijuuresta. Lanka on lähtöihin Reimanin kasvattamilta lampailta.
– Mutta värithän ovat uniikkeja, koska jokainen erä on vähän erilainen
VAIKKA Marge Reiman oli se, joka Laitilan-mallia ensin hahmotteli paperille ja etsi mallille innoittajaa paikallisesta käsityöperinteestä, on hän matkalla saanut ratkaisevia apuja muiltakin.
– Olen itsekin kova tekemään käsitöitä, mutta tässä elämäntilanteessa paidan kutominen olisi mahdoton tehtävä. Allénin Piian panos on tietysti ollut ihan ratkaisevaa, ja ensimmäisen M-koon paidan tehneeltä Seikolan Helinältä saimme todella arvokasta palautetta siitä, mikä mallissa ja ohjeissa toimii ja mikä ei, hän kiittelee.
Reiman myöntää, että mikään helppo malli ei Laitilan nimikkopaitaan ole kuvioitu.
– Ohjeemme päättyvätkin siihen, että rohkaisemme villapaidan kutojaa olemaan ylpeä tekemästään haastavasta työstä. Samalla ylpeydellä toivomme jokaisen myös kantavan Laitila-villapaitaa yllään.
KOSKA villapaidan kutominen on parin viikon projekti ja vaatii usein myös aikaisempaa käsityöharrastuneisuutta, toivoo Marge Reiman mahdollisuutta yhteisölliseen villapaidan kutomiseen.
– Minusta olisi ihanaa, jos vaikka Vakka-opistossa olisi sellainen kurssi, jossa yhdessä kudottaisiin Laitilan-mallin mukainen villapaita.
Neulominen on nyt suosittua, samoin se, että pohditaan omia juuria ja annetaan kotiseuturakkauden leiskua.
Tosin tavoitteena on, että Laitila-malli saataisiin myös sovitettua esimerkiksi lapasiin.
– Tavoitteena on neulevihko, jossa olisi mallit ainakin villapaitaan, neuletakkiin ja lapasiin. Villapaidasta on tulossa isompien kokojen ohjeitakin, kunhan saamme ensin testipaidat tehtyä.
Nyt Marge Reiman kuitenkin haluaa iloita siitä, että iso työ on saatu siihen pisteeseen, että villapaitaprojekti on edennyt pisteeseen, että ohjeita ja lankoja on myynnissä.
– Olo on kyllä superiloinen, mutta samalla jännittääkin, miten tämä otetaan vastaan, hän myöntää.
Ohjeita ja tarvikepaketteja myy ainakin Marge Reimanin Vanhalan Villalammas -yritys. Laitilan Elämänpuu-villapaidan voi nähdä ja tarvikepaketteja ostaa Vanhalan Villalammas-tilan pääsiäistapahtumassa Untamalan kylänraitilla. Tapahtuma järjestetään pitkäperjantaina 7.4. kello 11–15 lampolan ylisillä.