Laitilan kaupunki järjesti äänestyksen osallistavan budjetoinnin varojen käytöstä. Aiemmin kaupunkilaisilta oli pyydetty ehdotuksia siitä, mihin hankkeeseen varatun 30 000 määrärahan voisi käyttää. Kohderyhmänä olivat erityisesti lapset ja nuoret.
41 prosenttia äänestäjistä kannatti liikennepuiston rakentamista. Äänestyksessä olivat liikennepuiston lisäksi ehdotus Hyvät vibat -messuista, Iltatorifestarit, kaverikerho vaativan erityisen tuen lapsille ja nuorille, leffanäytökset lapsille ja nuorille, lyhytkursseja nuorille sekä sirkuskoulu. Nämä vaihtoehdot saivat tasaisesti noin 20–30 prosenttia äänistä. Äänestyksessä oli mahdollisuus äänestää useampaa vaihtoehtoa, koska kaikkiin ehdotettuihin kohteisiin ei oltu laskettu menevän koko budjettia. Liikennepuisto vie kuitenkin toteutuessaan koko asukasbudjetin. Äänestyksessä annettiin hieman alle 500 ääntä.
Seuraavaksi äänestystulos menee kaupunginhallituksen kokoukseen, joka pidetään ensi viikon maanantaina. Lopullisen päätöksen osallistavan budjetin määrärahan käytöstä tekee hallitus.