Laitilan kaupunki mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa – Kisaa roskien keruussa Uuttakaupunkia vastaan

0
Kampanjassa innostetaan ihmisiä keräämään roskia luonnosta.

Yle järjestää Miljoona roskapussia -kampanjan, jonka tavoitteena on innostaa ihmisiä keräämään ympäristöstä miljoona pussillista roskaa. Kampanja on käynnissä 13.4.–14.6.2023 kello 20 asti.

Laitilan kaupunki on 144 muun kunnan tavoin ilmoittautunut virallisesti kampanjaan mukaan ja kannustaa asukkaitaan ottamaan talkoisiin osaa. Laitilan ja Uudenkaupungin Ekotekoagentti-yhteishankkeen tiimoilta on myös heitetty paikallinen haaste: Laitila ja Uusikaupunki kilvoittelevat siitä, kummassa kaupungissa saadaan kampanja-aikana kerättyä enemmän roskapusseja.

– Kerätyt roskapussit tulee muistaa merkitä reaaliaikaisesti päivittyvään laskuriin sen paikkakunnan kohdalle, mistä roskapussit on kerätty. Laskuri aukeaa torstaina 13.4. osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia, Laitilan kaupunki tiedottaa.

Laitilan seudun ympäristöyhdistys järjestää yhteiset talkoot

Roskia voi kerätä omalla ajalla milloin vain, mutta Laitilan seudun ympäristöyhdistys ry. järjestää roskatalkoot lauantaina 13. toukokuuta kello 12. Kokoontuminen on K-Supermarketin pihalla. Mukana siivoamassa on myös Laitilan ukrainalaiset ry. Supermarket tarjoaa talkooeväät ja kaupunki jätesäkkejä, roskapusseja ja hansikkaita.

Laitilan kaupunginkirjastosta on kirjastokortilla lainattavissa roskapihtejä 13.4. alkaen yhteensä viisi kappaletta.

Yle TV1:ssä nähdään suorana lähetyksenä Miljoona roskapussia -starttiohjelma 13.4. kello 20.00–20.30 ja kampanjan päätöslähetys Yle TV1:ssä 14.6. kello 20.00–20.30.