Laitilan terveyskeskuksessa on jälleen lääkärivaje. Se tarkoittaa aiempaa pidempiä odotusaikoja.
Kiireettömiä lääkäriaikoja terveyskeskuksesta annetaan tällä hetkellä noin kolmen kuukauden päähän. Kiireelliset potilaat on Laitilassa saatu hoidettua saman päivän aikana.
– Tuotamme kaikki lakisääteiset palvelut ja hoidontarpeen arvioinnit, Vakka-Suomen sote-aluepäällikkö Susanna Niemi kertoo.
Laitilan Sanomat uutisoi viime vuonna lääkärivajeesta useampaan otteeseen. Lääkäreistä oli pulaa erityisesti kesällä ja syksyllä, mutta loppuvuonna jonoja saatiin purettua. Susanna Niemen mukaan lääkäritilanne on taas huonontunut alkuvuodesta.
Susanna Niemi vastaa puhelimeen Maskusta, mutta hän on hyvin perillä oman toimialueensa eli Kustavin, Laitilan, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pyhärannan, Taivassalon, Uudenkaupungin ja Vehmaan toiminnoista.
– Lääkäritilanne Laitilassa on tällä hetkellä heikoimmillaan, mutta siihen on tulossa parannusta toukokuun loppupuolella.
Niemen mukaan Laitilassa on kuusi lääkärin virkaa, mutta lääkärien erikoistumisien ja muiden poissaolojen takia Laitilassa on vähimmillään noin kaksi lääkäriä käytettävissä.
– Tilanne vaihtelee päivittäin ja viikoittain.
Laitilassa ei ole yhtään lääkärin virkaa avoimena. Lääkäripula johtuu poissaoloista, joista osa on ollut tiedossa etukäteen ja osa ei.
– Pyrimme saamaan lääkärityövoimaa palveluhankintana eli ostolääkäreinä. Se asia on työn alla.
Lääkärit työskentelevät terveyskeskuksen lisäksi muun muassa kouluissa, neuvolassa, kotihoidossa ja hoivakodeissa. Kun lääkäreitä on vähän, niin heidän työpanoksensa täytyy jakaa kaikkien lääkäriä tarvitsevien kesken.
Susanna Niemen mukaan Laitilan terveyskeskus kuten muutkin yksiköt toimivat vielä pääosin vanhan systeemin mukaan mukaan eli Laitilan lääkärit työskentelevät Laitilassa. Kuitenkin Vakka-Suomen sote-alueella on tehty yhteistyötä esimerkiksi koululääkäritarkastuksissa ja kotihoidon lääkäripalveluissa.
Nyt Laitilaan on saatu hieman lääkäriapua Mynämäeltä ja Uudestakaupungista. Vaikeutena on, että lääkärit ovat kaikkialla täystyöllistettyjä.
– Eihän meillä näissä muissakaan kunnissa mitään ylimääräisiä lääkäreitä ole. Ihan varmasti kuitenkin hyöty ja synergia lisääntyvät koko ajan, Niemi sanoo.
Toistaiseksi yhteistyötä haittaa se, että eri kunnissa on käytössä eri potilastietojärjestelmät. Tiedot eivät siirry eri järjestelmien välillä, ja kukin lääkäri osaa parhaiten käyttää oman kunnan potilastietojärjestelmää.
Yhtenäinen potilastietojärjestelmä on tulossa, mutta aikataulusta ei ole vielä tietoa. Se on Varhalle valtava hankinta.
– Se kilpailutetaan Varha-tasoisesti sitten, kun päästään siihen.
Uusi ohjelma vaatii myös henkilökunnan koulutusta.
Kiireettömien lääkäriaikojen huono saatavuus Laitilassa johtuu nimenomaan lääkärien puutteesta. Hoitajia on Laitilan terveyskeskuksessa Niemen mukaan normaali määrä, vaikkakin sote-alan valtakunnallinen rekrytointiongelma koskee myös Vakka-Suomea.
– Hoitajapuolella on normaali resurssi, vaikka kohta alkavat kesälomat ja muut. Esimerkiksi kaikki puhelut on saatu hoidettua saman päivän aikana.
Infektiotilanne rauhoittumassa
Varsinais-Suomen hyvinvointialueella infektiot ovat rauhoittumaan päin, vaikka muun muassa koronaa ja norovirusta on edelleen liikkeellä.
– Juttelin tartuntavastaavan lääkärin Oili Immosen kanssa, joka kertoi, että nyt eletään tyypillistä, normaalia kevätaikaa. Tietysti alkava siitepölykausi tarkoittaa, että meillä potilasmäärä kasvaa. Mitään ei kuitenkaan ole poikkeavan paljon, sote-aluepäällikkö Susanna Niemi kertoo.