Laitilan jäähallilla käy jälleen lauantaina kova kuhina, vaikka luistimille tai mailoille ei tarvetta olekaan. On nimittäin perinteisten Energiamessujen aika. Messupäällikkö Sami Lohisto kertoo, että paikalle odotetaan saapuvan jopa 3 500 messuvierasta.
– Odotamme väkeä Laitilan lähialueilta, Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta, mutta aina kävijöitä on ollut selvästi kauempaakin. Monelle kevään Energiamessut ovatkin tärkeä perinne, Lohisto tietää.
Energiamessuilla on jo pitkä historia, sillä Lions Club Laitila/Untamoinen on järjestänyt energiateeman ympärille kasattua tapahtumaa jo 11 kertaa.
“Nähtävää on kaiken ikäisille, ja perheen pienimmille on omaa ohjelmaakin.”
ENERGIATEEMAA ei ole unohdettu, vaikka messut ovatkin laajentuneet vuosien varrella enemmän yleismessujen suuntaan.
– Messuilla on nähtävillä kotitalouksien tuoreimmat energiaratkaisut nykypäivän vaatimuksiin, eikä pk-sektoriakaan ole unohdettu. Mutta energia-asioiden lisäksi muutakin on tullut oheen. Olemme tehneet kyselytutkimuksia ja niistä saadun palautteen ohjaamina olemme laajentaneet yleismessujen suuntaan, Lohisto avaa.
Energiamessut kiinnostavat sekä yleisöä että näytteilleasettajia. Lohisto kertoo, että jäähallin sisätiloissa olevat messupaikat ovat täynnä ja ulkonakin lähes kaikki messupaikat ovat menneet.
– Todella hyvillä mielin lauantaita siis odotetaan, hän iloitsee.
MESSUPÄÄLLIKKÖ Sami Lohisto korostaa Energiamessujen olevan koko perheen tapahtuma.
– Nähtävää on kaiken ikäisille, ja perheen pienimmille on omaa ohjelmaakin, josta vastaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.
Energiateemaan liittyen messuilla on mahdollisuus esimerkiksi koeajaa kahta täyssähköautoa, ja lisäksi voi tutustua vetyautoon.
Lohisto muistuttaa, että Energiamessut ovat niitä järjestävälle Lions Club Laitila/Untamoiselle tärkeä keino tehdä hyvää.
– Mehän emme pyri kerryttämään yhdistyksen varoja, vaan kaikki tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen. Samasta syystä messulipun hinta on haluttu pitää hyvin maltillisena. Messuhistorian aikana olemme laittaneet rahaa jakoon 120 000–130 000 euroa, hän taustoittaa.
Energiamessut järjestetään lauantaina 22.4. kello 10–16 Laitilan jäähallilla.