Kantakirjasta genomiaikaan – suomalaisen lehmän jalostamista 125 vuotta. Tämänniminen kirja julkistettiin tällä viikolla Helsingissä. Kirja kertoo menestyksellisestä lypsykarjan parissa tehdystä jalostustoiminnasta. Kirjan kustansi jalostusta tekevä Faba Osk, myös Suomen Kulttuurirahaston antoi siihen tukea. Kirjassa on tietokappaleiden lisäksi ulkopuolisten näkemyksiä maidontuotannosta.
Kustantaja jakaa kulttuuritekona teoksen kaikkiin kirjastoihin.
Nykyaikainen suomalainen lehmä on entistä kestävämpi rakenteeltaan, terveydeltään ja vasikoiden tuottamisessa. Jalostustyön onnistumiseen ovat vaikuttaneet karjankasvattajien kiinnostus, lehmien tuotannon seuraaminen, hyvä osaaminen ja uusien keinojen nopea omaksuminen. Maidontuotanto on tuonut vaurautta koko Suomeen ja maitosektorin omavaraisuus ja tuotteiden korkea laatu on taannut kuluttajien tyytyväisyyden.
Heti kun ihminen otti luonnossa elävän naudan käyttöönsä, hän huomasi että hyvästä emästä saatiin keskitasoa parempia jälkeläisiä. Suomessa kartanot hankkivat 1700-luvulla ulkomailta hyvien lehmäkantojen siitoseläimiä. Autonomian aikana senaatti rahoitti lisätuonteja.
Tanskalainen Verner Prosch puhui paikallisten lehmäkantojen potentiaalista. Hänen oppinsa stimuloimana perustettiin Suomeen ensimmäinen jalostusyhdistys 1898.
Nälkävuosien jälkeen pelloilla alettiin viljellä heinää. Niittyjen muokkaamiseen hankittiin Högforsin rautarunkoisia välttejä. Meijeritoiminta laajeni ja maahan saatiin tuloja voin viennistä.
Nurmituotanto on maatalouden kilpailukykyisin sektori. Pellot antavat hyvän sadon maan joka kolkassa. Nurmisadon talteenotto Nobel-palkitun A.I.Virtasen kehittämällä säilöntämenetelmällä takaa hyvälaatuisen rehun.
Eläinjalostuksen ensimmäinen professori Toivo Terho asetti kolme tavoitetta: tuotannon taloudellisuus, yhteistyö karjaväen ja tutkimuksen välillä ja tuotostietojen keruu. Laitilaankin syntyi 1930-luvun puoliväliin mennessä länsisuomenkarjan kehittämiseen yhdeksän sonniosuuskuntaa ja maitotuotoksen seurantaan neljä tarkastusyhdistystä.
Jalostus on edennyt hyppäyksittäin. Ensimmäinen loikka oli keinosiemennyksen käyttö 1940-luvun lopulta lähtien. Jalostuksen selkärangaksi tuli sonnien valinta tyttärien tuotosten perusteella. Ensimmäiset sonniarvostelut laskettiin 1953. Laskenta siirrettiin tietokoneille 1960-luvun alussa. Jalostajien oma tietokone saatiin vuonna 1965. Tietokoneet ovat kehittyneet ja menetelmät monimutkaistuneet. Niihin on otettu tietoja lehmien ja sonnien kaikista sukulaisista ja käsitelty koelypsypäivien tuloksia vuosituotosten sijasta. 1990-luvun lopussa Luken tutkijat kehittivät MiX99-nimisen laskentaohjelmiston, joka on käytössä Pohjoismaissa ja koko Euroopassa ja muillakin mantereilla.
Lehmä polveutuu eläinlajeista, jotka ovat kerralla synnyttäneet useampia jälkeläisiä. Lehmän munasarjoista saadaankin hormonikäsittelyllä irtoamaan jopa kymmeniä munasoluja. Keskimäärin lehmän huuhtelusta saadaan 6,5 hedelmöittyneistä munasoluista kehittyneitä alkiota.
Historiakirja on lähes 400-sivuinen ja sen kirjoittajia on reilu tusina. Yksi heistä on Helsingin yliopistosta eläköitynyt Asko Mäki-Tanila , joka on lähtöisin Pyhärannasta. Hän on tekijöissä ensimmäisenä.
– Ehkä sen takia, että olin yhtenä kirjahankkeen alullepanijana ja ryhmän senioreja, hän toteaa.
Hän kertoo alkionsiirron käytöstä.
– Tulin Edinburghistä väitelleenä Jokioisille MTT:hen 1982. Toin sinne maailmalta kuulleeni uutisen, kuinka lehmän alkiojälkeläisten valinnalla voi nopeuttaa jalostusta. Ja MTT:ssä aloitettiin alkiotutkimus.
Myöhemmin 90-luvulla perustettiin eläinjalostusjärjestöjen ja Valion kanssa ASMO-ohjelma, jossa tiloilta hankittiin lupaavia hiehoja huuhtelukarjaan ja toimitettiin alkiot tiloille siirtoja varten. Nykyisistä keinosiemennyssonneista yli 60 prosenttia on saanut alkunsa alkionsiirrosta.
Geenit ovat miljardeja ’kirjaimia’ pitkien DNA-jaksojen muodostamassa perimässä, genomissa. Maitotuotosta säätelevät geenit ovat niin pienivaikutteisia, ettei niitä pystytä paikantamaan genomista.
– Kokeiltiin ihan toista vinkkeliä. Laskettiin eri puolilla genomia olevien kohtien vähäisten vaikutusten summa ja jo saatiin ero hyvien ja huonojen lehmien välille, Mäki-Tanila valaisee ja jatkaa.
– Näin syntyi genominen valinta. Sen avulla saadaan jo vasikalle ennuste sen tuotospotentiaalista ja kestävyydestä, kertoo Mäki-Tanila innostuneena.
Tarvittava yksilöiden laajamittainen genominen tyypitys on kallista. Siksi suomalainen jalostus hakeutui 2010-luvulla yhteistyöhön Ruotsin ja Tanskan kanssa. Sonniohjelmaa pyörittää VikingGenetics ja satoja miljoonia yhtälöitä sisältävää laskentaa suorittaa NAV – suomalaisella MiX99-ohjelmalla.
Lehmien maitotuotoksen lisäystä tasapainotetaan nykyään terveyden ja kestävän rakenteen valinnalla. Uusina ovat ravinne- ja metaanipäästöt. Kun lehmien maitotuotos on 60 vuodessa kolminkertaistunut, saadaan tarvittava maitomäärä pienemmällä lehmämäärällä ja samalla pötsimetaanin päästöt ovat puoliintuneet. Kun saadaan rehunkulutukselle ja metaanille tiloille soveltuva mittaus, voidaan ympäristövaikutuksia entisestään vähentää.
Lehmän kokonaisuuden ymmärtämiseen on paljon havaintoja. Aivan uudenlaisia tietoja saadaan lypsyroboteista maidon laadusta, painon muutoksista, lehmien terveydestä, häiriökäyttäytymisestä ja lisääntymiskierrosta. Ne vaativat taas uudenlaisia suurien aineistojen laskentamenetelmiä.
