Oliko Juho Kusti Paasikivi oikeassa?

0

Suomen kansa on käynyt eduskuntavaalit ja jälkipeluu on käynnissä. Hallituskin pitäisi saada muodostettua Suomeen, niin kivulias kuin se lieneekin tällä kertaa.

Näin vaalien jälkeen tulee mieleen entisen, todellisen valtiomiehen, tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikiven lausahdus meidän suomalaisten äänestäjien politiikan tuntemisesta ja ymmärtämisestä. Lausahdus kuuluu: “Suomalaiset ovat poliittisesti tyhmiä.” Voisiko tuon kauniimmin sanoa, poliittisesti lahjattomia?

Jääköön lukijan arvioitavaksi olisiko tuossa Juho Kustin lausahduksessa tänä päivänä aihetta? Vaalien jälkeen on ilmennyt, että hyljättyjä äänestyslippuja on ollut tuhatmäärin. Tuota merkillistä äänestyskäyttäytymistä voisi kai jo tyhmyydeksikin sanoa.

Jos Juho Kusti omana aikanaan näki suomalaisen äänestäjän ymmärtämättömyyttä politiikassa, niin onko nykyaika tuonut suomalaisen äänestäjän tietomäärään lisäviisautta siinä määrin, ettei tuollaista Juho Kustin lausahdusta tämän päivän äänestäjä enää ansaitsisi?

Pohjolan jätkän kuvaamana, aurinko on kiertänyt närettä kauan niistä ajoista, kun viime vuosisadan alussa Suomussalmella punaista viivaa vedettiin kirjailija Ilmari Kiannon kuvaamassa Punaisessa viivassa niin voimallisesti, ettei kynänkärki tahtonut kestää katkeamatta tunnelatauksella tehtyä äänestämistä. “Solisaliratti” oli silloin yksi kansan käyttämä puolueen nimi, joka oli varmaan Korpiloukon Topinkin päällimmäisenä ajatuksena äänestyspaikalla kynällä punaista viivaa paperille rustatessa.

Ei noina aikoina tavallinen kansa, jossain Suomussalmen perukoilla, saanut paljonkaan tietoa politiikasta ja poliittisista toimijoista. Paikkakunnalla kiersi jonkin verran poliittisia agitaattoreita, jotka puhuivat oman puolueensa puolesta ja kiihottivat kasaa äänestämään.

Ei ollut tuolloin liioin puhelimia monissakaan taloissa, ei radioita ja ei kaikilla taloilla ollut varaa sanomalehtiinkään. Elettiin päreen, öljylampun ja lyhdyn valaistessa ulkoista ja sisäistä pimeyttä.

Kalle Pulkkinen Pyhäranta