Pyhärannan kirjastonjohtajaksi valittiin Marja-Liisa Mutka

0
Marja-Liisa Mutka jäi kesällä eläkkeelle Laitilan kirjastotoimenjohtajan työstä. Kuva: Solina Saarikoski

Kunnanhallitus päätti palkata Laitilan kirjaston entisen kirjastotoimenjohtaja Marja-Liisa Mutkan osa-aikaiseksi ja määräaikaiseksi kirjastonjohtajaksi. Määräaikaisuus kestää vuoden ja tehtävä alkaa toukokuun alusta. Kunnanhallitus myös ehdotti valtuustolle lisämäärärahaa, jolla kirjastonjohtajan palkkakustannukset sekä kirjaston vaatimat laitehankinnat on tarkoitus kattaa. Kirjastossa työskentelee vuoden loppuun asti myös kirjastonhoitaja.

Kirjaston määrärahoja on tarkoitus tarkastella uudelleen ensi syksynä, jolloin laaditaan talousarvio vuodelle 2024. Tällöin tavoiteena on saada aikaan pysyvämpiä ratkaisuja kirjaston henkilöstön suhteen.