Risto-Matti Kärki
Eurovelo-pyöräreittejä ei tunneta Suomessa vielä kovin hyvin, mutta jatkuvasti kasvavan pyöräilyinnostuksen myötä tähän on tulossa muutos. Eurovelo 10 -reitti kiertää koko Itämeren ja suuri osa siitä kulkee myös Vakka-Suomen alueella.
Kevään aikana työpajoissa pohditaan, miten reitistä saadaan houkuttelevampi kaikille pyöräilijöille ja miten alueen palvelut saadaan mukaan.
– Pyöräilijä kuluttaa 1,5-kertaisesti autoilijaan verrattuna. Ja minkä autoilija kulkee päivässä, käyttää pyöräilijä siihen 4–6 päivää, eikä mene suorinta reittiä. Se on aluetaloudellisesti ihan erilainen tekijä, vertailee hankepäällikkö Jouko Parviainen Ukipoliksesta.
Eurovelo 10 kulkee Uudestakaupungista Pyhärannan, Santtion, Reilan ja Unajan kautta Raumalle ja toiseen suuntaan Kalannin ja Vehmaan kautta Mynämäelle.
Palveluita tulisi Eurovelo-reitin varrella olla vähintään 15 kilometrin välein, mikä ei Suomessa kaikkialla täyty. Jonkin verran reitiltä saa poiketa, mutta ei liikaa.
– Palveluiden pitää olla viiden kilometrin säteellä reitistä siksi, että viiden kilometrin poikkeama on yhteensä kymmenen kilometriä. Siitä tulee polkien iso määrä, koordinaattori Heli Laukkanen Pyörämatkailukeskuksesta toteaa.
Liikennemäärien tulisi olla pieniä ja teiden pääosin asvalttia.
– Ei kuitenkaan luvata, että tiet ovat maantiepyörille hyviä, Laukkanen lisää.
Myös nousumetrien määrä on yksi kriteeri, mutta Suomessa se ei ole ongelma verrattuna vaikka Itävallan vuoristoteihin.
– Nähtävyyksiä ja maisemareittejä vakkasuomalaisittain löytyy, Parviainen kehuu ja korostaa erikseen Velhoveden reittiä, jota Eurovelo 10 sivuaa.
Parviainen muistuttaa, että Euroopassa monin paikoin keskikesä on liian kuuma pyöräilylle, kun Suomessa voi liikkua ainakin toukokuusta syyskuulle. Pyöräilijällä pitää kuitenkin olla jo lähtiessä tiedossa, mitä reitin varrella on.
– Emme voi olettaa, että asiakas tulee ja katsoo, mitä on auki. Hänellä pitää olla se tieto, Parviainen sanoo.
Reitin kannalta oleellisia palveluita ovat majoituspalvelut, pyörähuolto, ravintolat, kahvilat, kaupat ja vierailukohteet.
– Palveluita on. Niistä pitää vain kertoa, Parviainen toteaa.
Projektityöntekijä Sonja Stenman muistuttaa, että Uudenkaupungin ja Kalannin keskustoista palvelut suurimmaksi osaksi löytyvät, mutta esimerkiksi Vehmaan ja Kalannin ja toisaalta Reilan ja Unajan välillä pitää vielä kartoittaa mahdollisuuksia.
– Se antaa mahdollisuuden esimerkiksi 4H-yhdistysten nuorille pitää kesäkahvilaa, Parviainen antaa esimerkin.
Yrittäjistä paikalla ollut pyhärantalaisen Kallionkolon Jenni Teräväinen lupasi jo, että heidän pihallaan on pyöräilijöille telttailumahdollisuus.
Reitti antaa esimerkiksi maatiloille mahdollisuuden ideoida uusia palveluita. Aloittaa voi vesipisteistä.
Stenman toteaa, että Rauma–Uusikaupunki-väliä voi markkinoida rannikkokylä-teemalla, kun taas Kalannista Vehmaalle voidaan mennä kulttuurihistoriallisella näkökulmalla.
– Työ on vasta alussa. Tässä tehdään kymmeneksi vuodeksi, ei ensi kesäksi, Stenman muistuttaa.
Stenman ehdottaa esimerkiksi tapahtumia ja tempauksia, joiden kautta voi poikia lisää kiinnostusta.
Koordinaattori Juhana Aalto kertoo, että esimerkiksi Porissa Kallon ja Reposaaren välinen vesiliikenne alkoi tempauksesta ja nyt kaupunki tukee sitä.
– Pidetään auki niitä kohteita, jotka eivät normaalisti ole auki, Stenman vertaa puolestaan Ugissa tunnetumpaan Vanhat talot -tapahtumaan.
Vaikka reitin varrella ei jatkuvasti olisi kioskeja ja kauppoja, niin tämä osa Euroveloa pärjää maisemilla.
– Pelkästään meren läheisyys on sisä-Suomen ja Itä-Suomen asukkaille erikoista, Parviainen sanoo.
Rauhallinen metsätie, jossa ei tule ketään vastaan, voi olla eurooppalaiseen hälinään tottuneelle pelottava.
– Mikä reitti sopii perheille? Niitä tarvitaan lisää, Laukkanen tietää.
Kasvava ryhmä on niin sanottu luottokorttipyöräilijät.
– He haluavat hyvän yöpymisen, mutta myös kiertää reittiä, Laukkanen kuvailee.
Laukkasen mukaan pyöräilystä on yhä enemmän tullut sosiaalinen harrastus, josta sähköpyörät ovat tehneet kaikille sopivan.
Eurovelo-reittejä on kaikkiaan 17, joista neljä kulkee Suomen maaperällä. Reitti 10 kiertää Itämeren, mutta ei tällä hetkellä koukkaa Venäjän kautta, vaan Virosta on tultava Suomeen vesitse.
– Suomessa on 5500 kilometriä reitistöä. Suomessa on eniten EuroVelo-reittiä verrattuna muihin Euroopan maihin, Laukkanen kertoo.
Koko Euroopassa reittiä on yli 90 000 kilometriä.
Eurovelo 10 -reitti kulkee Suomessa Vaalimaalta Tornioon rannikkoa myötäillen. Reitin merkintä Turusta Vaasaan alkaa jo tässä kuussa ja jatkuu kesän ajan.