Siivotaan roskat pois

0

Laitilan Sanomien toimitus lähti keskiviikkona tunniksi kiertämään kaupunkia ja keräämään roskia. Neljän ihmisen voimin keräsimme tunnissa yli 100 litraa roskia: karkkipapereita, mainoksia, autonrenkaan palan, nuken korvan, pintansa menettäneen lasten frisbeen, tupakantumppeja, juomatölkkejä ja roskia, jotka olivat kulahtamisensa perusteella maanneet tienpenkalla useammankin talven.

Ylen Miljoona roskapussia -kampanja on mainio idea. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, yksin tai porukalla. Jo tunnissa voi putsata ympäristöään merkittävästi. Ennen kaikkea tärkeää tässä on istuttaa ihmisiin se ajatus, ettemme jatkossa heitä roskia luontoon. Miksi pilaisimme tahallisesti ympäristöämme? Esimerkiksi niinkin pieni roska kuin tupakantumppi on salakavala tappaja. Merien saastuminen tuo ensimmäisenä mieleen vedessä lilluvat muovipussit, mutta rantojen yleisin jäte onkin tupakantumppi eli filtteri. Kun tumppi hajoaa, se muuttuu mikromuoviksi, joka jatkaa matkaansa maailman vesistöissä. Ajan kuluessa mikromuovia kerääntyy merieläinten elimistöön, missä se tukkii ja hiertää niiden ruoansulatuskanavia. Myös eläimet, kuten lemmikkikoiramme, voivat erehtyä syömään kokonaisia tumppeja. Tällöin vaarana on tumppiin tukehtuminen tai myrkytys. Eniten vaarassa ovat eläinten poikaset.

Kun roskien kohtaloa luonnossa miettii vähän pidemmälle, alkaa ymmärtää, kuinka piittaamatonta ja järjetöntä roskaaminen on.

Miljoona roskapussia -kampanja on lähtenyt mukavasti liikkeelle. Laitilassakin on kerätty jo paljon roskia. Jatketaan reippailua roskien perässä, sillä Ukipolis on haastanut Laitilan ja Uudenkaupungin kisailemaan kampanjassa keskenään. Vaikka Laitilassa on asukkaita vähemmän kuin Uudessakaupungissa, tottahan Laitila silti Uudenkaupungin voittaa, vai kuinka?

Teija Uitto