Laitilan Wirvoitusjuomatehdas löysi ravintolakumppanin raumalaisesta West Coast Seaservicesta. Maailman tilanteen vuoksi suljettuna pidetty Terassiravintola Kukko avautuu jälleen kesäksi.
West Coast Seaservicen matkailu- ja ravintolatoimenjohtaja Stella Nordlund odottaa kesästä ennen kaikkea aurinkoista, sillä onhan terassiravintola sääolosuhteiden armolla.
– Turismia ajatellen terassiravintola on oikein hyvällä sijainnilla, vilkkaan valtatie 8 varressa ja panimomyymälän kanssa samassa pihapiirissä. Toivon ja uskon, että terassiravintola sekä meidän yrityksemme palveluntuottajana otetaan hyvin vastaan sekä paikallisten että ulkopaikkakuntalaisten keskuudessa, Nordlund summaa.
Terassiravintolaan suunnitellaan kesäksi aiempien vuosien tapaan myös ohjelmaa, kuten livemusiikkiesityksiä ja muuta viihdettä.
Ravintolan ensimmäisinä kesinä terassilla nautittiin juomien lisäksi hampurilaisia, hotdogeja ja salaatteja. Samankaltaista sapluunaa suunnittelee myös uusi ravintolakumppani. Tulevan kesäkauden ruokalistaa hiotaan parhaillaan. Nordlund kertoo, että ravintolassa ollaan vielä muutamaa tekijää vailla: yhtä tarjoilijaa ja kahta kokkia. – Kaikki hakemukset otetaan huomioon, sillä tekemällä oppii. Asenne ratkaisee!
Terassiravintola Kukko sai alkunsa vuonna 2018, jolloin tuolloinen toimitusjohtaja Rami Aarikka kertoo katselleensa toimistonsa ikkunasta tehtaan pihassa olevaa pientä puistikkoa, mihin ajatteli terassin sopivan erinomaisesti. Kuudessa viikossa puistikkoon rakennettiin paitsi terassi, sen yhteyteen avattiin myös ravintola.
Laitilalaisten oma kesäkeidas ja ohikulkijoita ilahduttanut taukopaikka on odottanut uudelleenavausta läpi koronavuosien ja tehtaalla riemuitaan nyt sopivan ravintolakumppanin löytymisestä.
– Edeltäjäni ei olisi voinut maukkaampaa maisemaa minulle visioidakaan! nauraa marraskuussa 2022 Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan toimitusjohtajana aloittanut Lauri Sipponen.