Unohdetut?

0

Tatu Ujula

Vaalit ovat takana. Arkadianmäelle on saatu uusi kansalaisten äänestämä eduskunta.

Uusien kansanedustajien työpöydälle kaatuu haastavia tehtäviä. Suomen talous tulisi tasapainottaa jollakin ilveellä.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatu ja saatavuus puhuttavat. Oman huomioni vei aivan eri asia.

Näiden vaalien alla puhuttiin paljon hyvä- ja huono-osaisista ihmisistä. Se ei ole yhtään pöllömpi juttu. Erilaiset ryhmät tulee ottaa politiikassa huomioon.

Sen sijaan minua hämmensi, että unohdettujen penkille on joutunut suuri suomalaisten enemmistö. Ne tavalliset tallaajat, jotka eivät pidä suuren suurta meteliä itsestään. He eivät ole rikkaita, mutta eivät rutiköyhiäkään. Tavallisia, rehellisiä ihmisiä, jotka uurastuksellaan pitävät tätä maata pystyssä. He eivät vedä huomion valokeilaa itselleen. Silti heidän mielipiteensä tulisi kuulua nykyistä kovemmin.

Miksi enemmistö jäi pimentoon? Vaalien jälkeen, kun kaikki äänet on laskettu, on tietysti helppo leikkiä nokkelaa ja vetää johtopäätöksiä. En lähde viisastelemaan, koska asiat ovat harvoin mustavalkoisia.

Tyydyn toteamaan, että nyt maahan saatu äänestystulos kertoo jostakin. Enemmistö ei kokenut tulleensa riittävästi huomatuksi ja äänesti muutosta.

Vaalien jälkimainingeissa eri puolueet ovat miettineet päänsä puhki, mikä meni vikaan. Minusta puolueiden olisi syytä palata tavallisen kansalaisen arkeen ja lähteä ruohonjuuritasolta.

Enemmistön asioiden tulisi kuulua käytännössä jokaisen poliittisen puolueen asialistalle. Mitä ruoka maksaa? Entä lääkkeet, bensa sekä asuminen? Arkadianmäellä nämä asiat joskus tuppaavat unohtumaan.

Myös työelämä on murroksessa. Enää ei voi marssia sisään konepajan ovesta ja poistua vuosien päästä tyytyväisenä eläkkeelle. Työelämä koostuu silpusta, pätkätöitä on tarjolla niin tohtoreille kuin duunareillekin.

Tämä vaatii Suomen eduskuntaan valituilta kansan pulssilla elämistä. Tätä yhteyttä ei saa mennä missään vaiheessa kadottamaan.

Päätän oman paatokseni positiiviseen loppunuottiin. Uskon, että suuri unohdettu massa pääsee vielä esille. Miksi?

Koska viime kädessä poliitikko on olemassa kansaa eikä itseään varten. Mikäli valittu linja ei miellytä, äänestetään uusi edustaja tilalle. Se on demokratian hienoja puolia ja kannustaa jokaista kansanedustajaksi valittua pysymään kansalaisten tukena myös hankalina aikoina.

Kirjoittaja on kotoisin Laitilasta ja työskentelee Ypäjän kunnanjohtajana.