Uusi pesäpallojoukkue vanhoille konkareille

0
Vaikka joukkueessa on jo 15 pelaajaa, mukaan mahtuu aina myös uusia innokkaita mukaan.

Tinja Jalonen

Vuosi sitten keväällä Laitilan Jyskeen naispesäpalloilijat totesivat kaipaavansa joukkueen pelaamaan maakuntasarjaa.

Oli jo valmiiksi tiedossa useita aikuisia, joilla oli pesäpallotaustaa vuosien takaa ja niinpä heitä alettiin houkutella takaisin pelaamaan.

Uutta joukkuetta mainostettiin erityisesti Instagramissa ja joukkue saatiin helposti kasaan, sillä lähes kaikilla innokkailla oli joku muukin tuttava, jota pyytää mukaan.

Pian päästiinkin jo aloittamaan treenit noin viidentoista hengen joukkueen voimin. Valmentajiksi ryhtyivät Niina Karppinen sekä Hanna Kilpi.

– Osallistujamäärä on kyllä ylittänyt odotukset ja oikein hyvä porukka saatiin kasaan, kertoo valmentaja Hanna Kilpi.

Joukkuelaisten taustat ovat hyvin erilaiset, mutta heitä yhdistää halu pelata pesäpalloa muutenkin kuin vain huvin vuoksi, ottamatta asioita kuitenkaan liian tosissaan. Kaikki heistä ovat jossain määrin pelanneet pesäpalloa, toiset pari vuotta ja toiset yli kymmenenkin vuotta.

Joukosta löytyy myös vasta aikuisiällä aloittaneita. Treenit pidetään kerran viikossa ja niissä harjoitellaan muun muassa heittämistä, kiinniottoa, lyömistä sekä tietysti pelaamista. Kesällä joukkuetta odottaa 14 peliä, jotka pelataan Ruskolla, Porissa, Raumalla, Ulvilassa ja Pomarkussa.

Kun ollaan käyty jossakin muualla pelaamassa, sieltä tullaan vastavuoroisesti myös Laitilaan pelaamaan.

– Tavoitteena olisi saada yksi 2–0 voitto, eli voitettaisiin molemmat jaksot, mutta nämä on tällaisia leikkimielisiä tavoitteita, sanoo valmentaja Niina Karppinen.

Joukkueessa pelaava Riikka Nieminen on harrastanut pesäpalloa 13 vuotta. Nieminen aloitti pesäpallon junnuissa ja on pelannut sekä Laitilassa että Mynämäellä.

Hän kertoo joukkueessa olevan hyvää tekemisen meininkiä ja tahtoa pelata kovaa.

– Kyllä tää pesäpallo on mun juttu, Nieminen toteaa.

Hänestä on mukavaa, kuinka pesäpallossa tapahtuvat yksilöonnistumiset vaativat kuitenkin koko porukan panostuksen, ja joukkueen pitää puhaltaa yhteen hiileen. Heidän joukkuettaan yhdistää myös samanlainen huumori ja tietysti pitkä pesäpallohistoria. Moni huomaa, että ajatus viilettää jo kaukana edessä, mutta jalat tulevat hieman perässä.

Nuoruuden pesäpalloajat ovat siis tiukasti mielessä.

– Meidän joukkue on tällainen hullunhauska sakki, joka kuitenkin pelaa tosissaan, Nieminen kertoo.