Hiihdon ja sauvakävelyn taitajat kokoontuivat perinteiseen kauden päätöstilaisuuteen kaupungintalon kahvioon. Kerhoon pääsyn edellytys on sauvoa talvikauden aikana vähintään 500 kilometriä. Tähän urotekoon kykenee vuosittain reilut 20 laitilalaista, tällä kerralla 27.
Kaupungin puolelta järjestelyistä vastasi vapaa-aikapäällikkö Emilia Andersson. Hän toi kaupungin tervehdyksen kiittäen kerhoon päässeitä esimerkillisestä kunnon hoidosta.
Lisäksi kuultiin vappuna alkaneesta pyöräilykampanjasta, jonka kilometrimäärät voi kirjata sähköisesti. Jos se on hankalaa, niin voi pitää paperilla kirjanpitoa ja pyytää sitten tallennusapua. Joka tapauksessa liikkeelle kannattaa lähteä.
Sirpunpuiston reitistö sai taas erityiskiitokset kerholaisilta. Sauvakävelyä ja hiihtoa oli moni tehnyt Sirpunpuiston tasaisella 1,6 kilometrin reitillä. Vähäinen lumimääräkään ei estänyt siellä hiihtelyä.
Matikan pururadan reitistö kärsi enemmän heikosta lumitalvesta.
– Talvi oli suoraan sanoen surkea lumitalvi, totesi kerhon perustaja Kari Laiho.
Kilometrejä onkin kerätty paljon sauvakävellen ja Uudenkaupungin Vahterusringissä hiihtäen. Matikan reitistölle on suunniteltu puiden poistoa lumitilanteen parantamiseksi.
Lokakuun alussa starttaa taas uusi kausi, silloin kannattaa aloittaa syksy sauvoen.