Muistelen myös ensimmäistä taksimatkaani, josta en muistaa pätkääkään. Matka kuulemma alkoi vuokrahuonestosta vinttikerroksesta, missä olin syntynyt helmikuussa 1949 Munsalassa.
Äitini leikillisesti sanoi, että vintin komerossa synnyin. Eli synnyin kotona ja isäni oli ainoa pitäjän poliisi. Kulkuneuvo oli alussa polkupyörä sitten Moskva mottoripyörä. Arvatkaapa kuka sai olla kyydissä ja istui mielellään bensatankilla, kun isälle tuli työtehtävä.
Meillä oli saksanpaimenkoira Kim. Sen isäni oli ostanut äidilleni hääpäivän muistoksi, jotta äitini ei olisi niin yksinäinen, kun isäni joutui paljon olemaan työtehtävissä.
Silloin ei ollut kännyköitä, tuskin monella edes lankapuhelinta. Isäni kun sai hälytyksen, että äitini voi nyt huonosti eli tarvitsee apua, lähti isäni helmikuun pakkasessa hakemaan hänen veljen vaimoa Kantlaxin kylästä noin 15 kilometrin päästä yhteen suuntaan ja saimme apua, Äitini ja minä.
Minähän synnyin 2 kuukautta liian aikaisin keskosena. Olin utelias maailman menoista kuten nytkin.
Kun vanhemmat alkoi rakentaa omaa ”linnunpönttöään”, niin 2 kilometrin päästä äitini vei termospullollisen kahvia ja juuri leivottua pullia. Valtatie 8 oli totta kai hiekkatie ja vaunussani (siinä taksissa) oli pienet pyörät, mutta kunnon juhta, Kati, vetämässä.
Kaikilla on äiti. Heistä osa on jo poistunut keskuudestamme, mutta muisto ikuisesti elää. Äitiäni Gunvoria muistellen.
Rokkivaari