Olen lähtenyt lentoon kauan sitten. 60-luku oli käänteentekevä. Silloin sain ylvään lakin ja omenpuut kukkivat.
Se oli aikaa, jolloin oli auktoriteettejä ja saan olla kiitollinen. Koulu ja vanhemmat edesauttivat minua
ja koin hetkiä julistaessani itseni tärkeäksi.
Nyt on muistot jäljellä. Tuntuu kipujen raastaessa, että takaseinä lähenee.
Rakkaat ovat kaikki olleet muassani matkalla. Katseleni iäkästä kuvaa vuodelta -63. Siinä on suvun rakas pikkutyttö 3 vuotta, mennyt viisaudessa ohi.
Rakas ja oma pojan perhe. Sydämeen sattuu, kun katselen kuvia.
Päällimmäisenä kaikista lapsuuden ystävä, joka on minulle haihattelija. Hän on opettanut yhä vaan realismia. Hän kuuntelee minua, minun pelkopeikkojani.
Olen oman tieni kulkija, silti tarvitsen kyljelle aallon kannattajia.
Irmaliisa