Keskiviikkoaamuna kuuden jälkeen Laitilan Kappelimäen koulun henkilökunnan parkkialueelta löytyi kuollut hirvi. Hirvestä ilmoitettiin poliisille, ja metsästäjät toimittivat ruhon pois ennen koulun alkua. Hirvi lähetettiin Ruokaviraston tutkittavaksi kuolinsyyn selvittämiseksi.
Laitilan kaupungilla työskentelevä laitosmies Tero Hiltunen tarkasteli koulun videovalvonnan tallenteita ja löysi kuvaa zoomaamalla auton lämpötolppiin törmäilevän hirven, joka tuupertuu sähkötolpan viereen.
– Kun sain asiasta soiton, ihmettelin ensin, että onko tänään aprillipäivä, mutta ihan totta se oli. Aika erikoinen tapahtuma.
Hirvi ilmestyy kuviin kello 6.18. Paikalle eläin tuli kerrostalojen suunnasta, keskustan puolelta.
Kuvista näkyy myös, että paikalla on käynyt koiranulkoiluttajia ihmettelemässä ruhoa. Hirvi oli kuollut, mutta metsästäjät suosittelevat olemaan varovaisia villieläinten kanssa. Haavoittuneina ne voivat käyttäytyä arvaamattomasti.
– Huhupuheina kerrotaan, että jäähallin pihalla olisi ollut toinenkin hirvi, Hiltunen kertoo.
Laitilan Metsästysseurasta paikalla ollut Mikko Mikola kertoo, että kyseessä oli nuori yksilö.
– Jännä, mikäköhän sen oli keskustaan peläyttänyt.
Mikolan mukaan pururadan maastoissa hirviä liikkuu, mutta harvoin niitä eksyy keskustaan asti.
– Pääasiassa tämäntyyppisiä hommia on liikenteen tien varsilla. Tämä oli ainutlaatuinen juttu, Mikko Mikola sanoo.
Koululaiset eivät asiasta vielä keskiviikkopäivällä tienneet, joten rehtori Annika Mattilan mukaan hirvi ei ollut noussut päivän puheenaiheeksi.
– Ehkä perjantaina joku siitä sitten kysyy, Mattila sanoo.