Jaana Pärenkö
Viimeisten kuukausien aikana olen pohtinut paljon sitä miten asiat voivat mennä solmuun. Nekin, jotka näyttävät ulkopuolisen silmin olevan vahvasti kohdillaan.
Pieniä mututuntumia voi kenties olla tulevasta, mutta silti kaikki tuleekin yllättäen ja täysin puskista. Keskiössä olevien maailma kaatuu, eivätkä he pysty hetkeen näkemään eteensä.
Inhosin nuorempana sanontaa, kolikossa on aina kaksi puolta. Miten niin kaksi? Ei siinä ollut minun mielestäni kuin yksi, se minun puoleinen puoli. Se jonka halusin nähdä. Miten väärässä sitä onkaan tullut oltua.
Kun osoittaa toista sormella kannattaa vilkaista montako sormea osoittaa itseen päin. Se kolikon toinen puoli kiepsahtaa yllättäen esiin. Sitä kannattaisi hieman tutkailla. Kohdata ne vaikeudet, surut, murheet, sanotut ja tehdyt asiat ja tekemättä jätetytkin. Siinä kohtaa on oiva tilaisuus muistella ne hyvät asiat, lämpimät muistot, koomiset tapahtumat, joita elämän varrella on tapahtunut.
Kuten toiselle, myös omalle itselle kannattaa olla armollinen. Ihminen on erehtyväinen. Ihminen on epätäydellinen. Se tekee virheitä, sanoo rumasti, tekee kaltoin toiselle, toimii ajattelemattomasti, mutta se sama ihminen voi antaa anteeksi itselle ja toiselle.
Sitä sanotaan jopa joskus kasvamiseksi. Kasvamiseksi ihmisenä. Viisas on se, joka ei samoja virheitään toista, vaan ainakin pyrkii ottamaan opikseen kokemistaan asioista, suusta päästetyistä sanoista ja kropasta ammennetuista teoista.
Katkeruus ja viha ovat valtava voimavara. Lopulta ne kääntyvät kuitenkin itseäsi vastaan. Syövät sisältä, kuin rotta. Nakertavat murun kerrallaan niin kauan, että jää vain ontto kuori. Älä anna sen tapahtua!
Oikaise sormesi ja vilkuta eletylle elämälle, sille joka on jäänyt taakse. Ota vastuu elämästäsi.
Loppujen lopuksi kaikki on omasta päästäsi kiinni, ja se pää on kiinni kaulassa. Käännä sitä. Kulje eteenpäin, opi asioista ja muista, sinä riität.
Kirjoittaja on laitilalaistunut neulova joutonomi.