Kauppa varmistui eilen! – Kaupunki ostaa vanhan pappilan ja arvotontin lähes ydinkeskustasta

0
Pappila ja sen edustalla, Kaukolantien suunnassa, sijaitseva tyhjä tontti ovat pienellä mäennypyllä kuin tarjottimella. Tontilta on purettu seurakuntakoti ja nyt siihen on soviteltu ensisijaisesti vanhusten asumisyksikköä.

Laitilan kaupunginvaltuusto hyväksyi eilisessä kokouksessaan kaupat, joilla kaupunki ostaa seurakunnalta vanhan pappilan tontteineen, pappilan vieressä sijaitsevan tyhjän tontin sekä niiden kanssa Pappilantien toisella puolella olevan lasten leikkipuiston.

Alueelta on vain muutama kivenheitto Laitilan ytimeen eli Vihtorinkadun ja Keskuskadun risteykseen.

Maa-alueen koko on kaikkineen lähes 2,8 hehtaaria, ja kaupunki maksaa kokonaisuudesta 350 000 euroa. Seurakunta on jo omalta osaltaan kaupan hyväksynyt.

Porteista pilkottava pappilarakennus on kaunis näky.

USEAMPIKIN kaupunginvaltuutettu kiitteli neuvottelijoita, sillä kauppaa voi pitää kaupungille sangen edullisena. Valtuutettu Seppo Rinteen (Pro Vakka-Suomi) mielestä hinta on jopa niin edullinen, että se tuntuu lahjoitukselta.

Rinne myönsi puhuvansa pikemminkin seurakunnan jäsenenä kuin valtuutettuna.

– Kaupungillehan tämä on äärettömän halpa, 12,5 euroa neliöltä. Kaupunki on viimeaikaisista tonteista maksanut paljon enemmän ja niillä neliöhinnoilla tämän kokonaisuuden hinta olisi ollut 1,39 miljoonaa euroa. Seurakunta luopuu tästä alihintaan, enkä voi kuin ihmetellä seurakunnan päättäjiä.

RINTEEN ihmettelylle ei juuri ymmärtäjiä löytynyt, moni valtuutettu sen sijaan vastasi, että jos kumpikin osapuoli on tyytyväinen kauppaan, niin miksi edullista hintaakaan pitäisi moittia. Varavaltuutettu Ilpo Haalisto (kok.) tosin muistutti, että Rinnehän kertoi kommentoivansa asiaa seurakunnan jäsenenä.

– Ja hänhän sanoi, että kaupunki tekee hyvät kaupat, ja seurakunta on se, joka tässä köyhtyy, Haalisto puolusti.

Rinteen mielestä kauppahinta on seurakuntaa alentava ja ehdotti, että kaupunki maksaa kokonaisuudesta 500 000 euroa. Ehdotus kuitenkin raukesi, sillä se ei saanut kannatusta.

Esimerkiksi Mika Kinnala (kesk.) linjasi, ettei seurakunnan kokonaisuutta voi verrata kaupungin aiemmin ostamiin maa-aloihin.

– Maita ja mantuja on eriarvoisia, ei niitä voi keskenään ihan suoraan verrata. Eikä kauppoja synny, ellei ostaja ja myyjä pääse hinnasta yhteisymmärrykseen.

Kinnalan tavoin moni ilmaisi tyytyväisyytensä syntymässä olevaan kauppaan. Moni muistutti siitäkin, miten hienon ja sijainniltaan arvokkaan tonttimaan kaupunki kauniin pappilarakennuksen vierestä saa kaupan myötä haltuunsa.

Laitilan vanha pappila on antanut nimen koko alueelle eli Pappilan kaupunginosalle. Rakennuksen takaosa jäi aiemmin piiloon muutama vuosi sitten puretun seurakuntatalon taakse.

VALTUUTETTU Jouko Aittakari (ps.) kysyi, onko kaupungilla jo suunnitelmaa siitä, mihin käyttöön kaunis ja suojeltu pappilarakennus voisi tulla. Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus kertoi, ettei lukkoon lyötyjä suunnitelmia ole, mutta keskusteluja mahdollisista käyttötarkoituksista on käyty.

– Monentyyppistä käyttöä sille varmasti olisi, mutta ilmaisia tiloja ei ole eli käyttökustannukset pitäisi jollakin tavalla saada kerättyä. Käyttöä sille varmasti löytyy. – – Eikä sekään ole poissuljettua, että rakennus myydään, mutta se ei ole ensisijainen vaihtoehto, Kattelus vakuutti.

Kaupunginvaltuutetuista esteellisiä olivat kirkkovaltuustossa istuvat Hanna Lahtonen (sd.), Jarkko Männistö (kok.), Heikki Peltola (kok.) sekä Oskari Pilppula (kesk.), jotka poistuivat valtuustosalista asian käsittelyn ajaksi. Paikalla asian käsittelyn ajan olivat Männistön varajäsen Ilpo Haalisto ja Peltolan varajäsen Ville Varjo (r.).

Ei tusinatavaraa 1800-luvun pappilan viereen

Kaupunki on kertonut suunnitelmana olevan, että vanhan pappilarakennuksen viereiselle tontille rakennetaan ikäihmisten tehostetun palveluasumisen yksikkö. Sillä aiotaan korvata Kaukolankoti. Laitilassa on ympärivuorokautista julkista hoivapalvelua vain yhdellä terveyskeskuksen osastolla, Kaukolankodissa on laitospaikkoja.

Tontti on nyt tyhjä, sillä seurakunta purki siitä muutama vuosi sitten sisäilmaongelmien vuoksi käyttökelvottomaksi muuttuneen seurakuntatalon.

Asumisyksikkö on kuitenkin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen [Varha], ei Laitilan kaupungin, käsissä. Varha siis päättää, tehdäänkö asumisyksikkö vai ei.

VARAVALTUUTETTU Ville Varjo (r.) esitti toiveen, että koska alue on harvinaislaatuinen ja arvokas, siihen tehtäisiin kaavoitusprosessin aikana rakentamistapaohjeet. Näin voitaisiin ohjata, että paikalle saadaan tasokasta arkkitehtuuria ja rakentamista.

Rakentamistapaohjeilla voidaan ohjata rakentamista esimerkiksi silloin, kun halutaan huomioida alueen kulttuuriarvoja. Pappilan seinässä komeilee vuosiluku 1899.

Tekninen johtaja Mika Raula vakuutti, että kaupunki käyttää kaikkia olemassa olevia keinoja vaikuttaakseen, että vanhan pappilan viereen ei millaista tahansa rakennusta rakenneta.

– Katsotaan nyt, mitä siihen on tulossa ja jos Varhan kanssa päästään eteenpäin. Ja ilman muuta, kun vanhan pappilan viereen rakennetaan, niin kaupungin pitää tehdä kaikki se, mikä voidaan. Kaava ja rakentamistapaohjeistus on se, millä rakentamista saadaan ohjattua. Täytyy toki muistaa, että Varha vie asiaa eteenpäin. Toki taustalla kaupunki tekee kaiken sen, minkä voi.

VARJO muistutti vielä, että kaupungilla on hyvät keinot vaikuttaa, millainen rakennus tontille aikanaan nousee.

– Kunta voi käyttää kaavoitusmonopolia. Osana sitä on mahdollisimman hyvät rakentamistapaohjeet, riippumatta siitä, mitä siihen tontille aikanaan tulee, Varjo huomautti.

Kaavoitusmonopoli tarkoittaa sitä, että kunnat vastaavat maankäytön suunnittelusta alueellaan. Kunnalla on kaavoituksessa velvollisuus ja oikeus ottaa huomioon, millaista yhdyskuntarakenteen muotoutumista se tukee.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän