Laitilan kyläkoulun rehtori Noora Vesterinen on irtisanoutunut virastaan. Vesterisen viimeinen virassaolopäivä on 31.7. eli hän työskentelee Laitilassa tämän kouluvuoden loppuun saakka.
Vesterinen on valittu Kokemäen yhtenäiskoulun apulaisrehtoriksi ja hän aloittaa uudessa pestissään 1.8.
Kaupunki on käynnistänyt kyläkoulun rehtorin rekrytoinnin, täyttölupa virkaan on myönnetty 1.8. alkaen toistaiseksi.
VESTERINEN aloitti Laitilan kyläkoulujen rehtorina syksyllä 2018. Kyläkoulut olivat saaneet oman yhteisen rehtorin vuotta aiemmin ja ennen Vesteristä virassa toimi Sami Kolehmainen, joka irtisanoutui siirtyessään kotikaupunkiinsa Naantaliin rehtorin virkaan.
Ennen yhteistä rehtoria kunkin koulun yksi opettaja toimi myös oman työnsä ohessa rehtorina. Systeemi koettiin kuormittavaksi ja ratkaisuna perustettiin yksi rehtorin virka, jonka alaisuuteen kaikki kyläkoulut kuuluvat.
Lukuvuoden 2021 alussa Laitilan viisi kyläkoulua yhdistyivät hallinnollisesti yhdeksi kouluksi, jonka nimi on Laitilan kyläkoulu.