Laitilan väkiluku kasvanut alkuvuonna 19 asukkaalla – Vauvoja syntynyt 20

0
Laitilaan on syntynyt tammi–maaliskuun aikana 20 vauvaa. Arkistokuva: Marika Timonen

Laitilan väkiluku on kasvanut 19 asukkaalla tämän vuoden tammi–maaliskuun aikana. Maaliskuun päätyessä Laitilan väkiluku oli 8 385.

Luvut perustuvat väestönmuutosten ennakkotietoihin.

LAITILAAN on kolmen ensimmäisen kuukauden aikana syntynyt 20 vauvaa. Luonnollinen väkiluvun kehitys on vahvasti negatiivinen, sillä kuolleita on vastaavassa ajassa selvästi syntyneitä enemmän, 31.

Laitilasta on alkuvuonna muuttanut pois 55 asukasta ja maan rajojen sisäpuolelta Laitilaan on muuttanut väkeä hieman vähemmän, 50. Ulkomailta kaupunkiin on tiensä löytänyt puolestaan 35 uutta asukasta.

LAITILAN lisäksi Vakka-Suomen kunnista väkiluku on noussut vain Vehmaalla, jossa kasvua on 16 asukkaan verran, sekä Taivassalossa, jossa väkiluku on noussut yhdellä asukkaalla. Uudenkaupungin asukasluku on pysynyt tammi–maaliskuussa ennallaan.

Kustavissa ja Pyhärannassa väkiluku on laskenut, Kustavissa kahdeksalla ja Pyhärannassa 17 asukkaalla.

Vakka-Suomessa asui maaliskuun lopussa 30 301 asukasta.

ASUKKAIDEN määrä on alkuvuonna laskenut myös Laitilan lähikunnissa Mynämäellä ja Raumalla sekä Eurassa ja Eurajoella. Eniten asukasluku on laskenut Eurajoella (-33) sekä Raumalla (-30).

Asukasluvut 31.3.

  • Eura: 11 271
  • Eurajoki: 9 178
  • Kustavi: 942
  • Laitila: 8 385
  • Mynämäki: 7 533
  • Pyhäranta: 1 946
  • Rauma: 38 637
  • Taivassalo: 1 692
  • Uusikaupunki: 15 092
  • Vehmaa: 2 244

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän