
Rohdaisten koulun oppilaat olivat tulleet opettajansa Konsta Rintalan johdolla esiintymään ikäihmisten päivätoimintaan.
– Ihan hyviä laulajia olivat. Tuli oikein tippa silmään, eräästä pöydästä todetaan kun jäätelöpalkkansa saaneet esiintyjät olivat siirtyneet hakemaan ulkovaatteitaan.
Toukokuun tapaamisen teemana oli musiikki. Päivän toinen odotettu vieras oli uusikaupunkilainen Päivi Kurkilahti , joka oli tullut kitaransa kanssa laulattamaan osallistujia.
– Täällä saa jokainen laulaa, mutta saa myös kuunnella. Voin mennä tähän vähän sivummaksi niin tähän eteen jää tilaa vaikka tanssia, Kurkilahti opasti ennen aloitusta.
Kansansävelmiä, iskelmiä, jenkkoja, valsseja ja tangoja. Hämmästyttävästi yhteislaulu soi ilman haparointia jokaisessa kappaleessa ilman nuotteja tai laulun sanoja paperilla. Tähän kiinnitti huomiota myös Kurkilahti.
– Ihan huikea tuo teidän lauluvarastonne. Minä joudun lunttaamaan täältä, hän sanoi ja osoitti tablettiaan.
Toiveitakin sai esittää. Eräs osallistuja toivoi laulettavaksi Ruusut tulipunaiset ja toinen halusi kuulla Lapin jenkan. Paitsi laulaen pyhärantalaiset pääsivät osallistumaan yhteiseen musiikkihetkeen myös soittaen ja huiveja heilutellen.
Isoisän olkihattu, jonka Kurkilahti esittelee rakkaustarinana, kirvoittaa liikutuksen kyyneleet muutaman osallistujan silmiin. Viimeiseksi kappaleeksi valikoituu Suvivalssi.
– Nyt kannattaa viimeistään ottaa vieruskaveri mukaan ja tulla tanssimaan, Kurkilahti kannusti mutta yleisö lauloi mieluummin mukana.
Pyhärantalainen Soile Salminen on käynyt Kaukan kylätalolla niin kauan kuin ohjelmallista päivätoimintaa on järjestetty. Musiikillinen ohjelma oli hänen mukaansa innostava ja siellä oli hyvä tunnelma.
– Vaikka ainahan täällä on hyvä tunnelma. Ohjelma on aina sellaista, joka sopii meille, hän kertoo.
Parhaiten Salmiselle jäi mieleen kappale, jonka lauloivat Rohdaisten koululta saapuneet oppilaat ja minkä Päivi Kurkilahti laulatti kaikilla Kun taas on aika auringon.
– Viime talvi tosiaan tuntui 10 vuodelta, hän sanoo ja viittaa laulunsanoihin.
Salminen kertoo osallistuvansa tapaamisiin mielellään. Koronarajoitusten aikana päivätoimintaa ei järjestetty ja tämä on saanut Salmisen mukaan uudelleen alkaneet tapaamiset tuntumaan entistä merkityksellisemmiltä.
– Sen tähden tänne on saapunut entistä suuremmalla innolla.
Salminen kertoo myös haluavansa osallistumisellaan tukea sitä, että tällaista järjestetään.
Kaukan Kylätalolla on järjestetty ikäihmisten päivätoimintaa jo noin 10 vuoden ajan. Kunta tukee tapahtumia korvaamalla ison osan päivän aikana tarjottavien aterioiden kustannuksista. Osallistujat maksavat vain nimellisen maksun lämpimästä ateriasta ja iltapäivän kahvista ja jälkiruuasta. Ruuan valmistamisesta vastaa Nälkloukkan Kyläyhdistys.
– Tarjolla on ravitsevaa kotiruokaa, joka on tuotettu mahdollisuuksien mukaan lähellä tuotetuista raaka-aineista, pääemäntänä toimiva Hilppa Karru kertoo.
Karru kuuluu neljän yhdistysaktiivin joukkoon, joka valmistaa ruuat.
– Meistä jokainen on ollut mukana niin kauan, että kukin tietää mitä tekee jo siinä vaiheessa kun astuu ovesta sisään, Karru sanoo.
Vanhusneuvoston vastuulla on suunnitella ohjelmapuoli.
– Nämä ovat samalla olleet kuntalaiskeskustelutilaisuuksia. Meillä on ollut täällä vieraana muun muassa kunnanjohtaja, sosiaaliohjaaja ja palotarkastaja, vanhusneuvoston jäsen Pirkko Uusi-Oukari kertoo.
Tapaamisissa on myös mahdollista nähdä toisia ja vaihtaa kuulumisia.
– Nytkin siellä käy kova puheensorina, Karru kuulostelee.
Tilaisuuksiin osallistuu kymmeniä ikäihmisiä eri puolilta Pyhärantaa.
– Täällä on keskimäärin 50 osallistujaa, parhaimmillaan paikalla on ollut 60, Karru kertoo.
Pyhärantalaisilla ikäihmisillä on päivätoimintaa kahdesti kuukaudessa, sillä kahden viikon välein päivätoimintaa järjestää seurakunta. Seurakunta järjestää seuraavan Palvelupäivän 25.5. kello 12–14.30 Seurakuntakodilla.