Pyhärantaan kirjastonjohtaja – Vaan kuinka pitkäksi aikaa?

0
Arkistokuva: Hanna Hyttinen

Pyhäranta palkkaa Laitilan entisen kirjastotoimenjohtaja Marja-Liisa Mutkan kirjastonjohtajaksi määräaikaisella sopimuksella ja 40 prosentin työajalla. Valtuustoryhmät eivät aluksi olleet asiasta yksimielisiä.

Kokoomuksen valtuustoryhmä esitti ensin, että kirjastolle myönnettävä lisämääräraha palautetaan valtuustoon.

Neuvottelutauon jälkeen ryhmä esitti, että palkkaukseen myönnettävä määräraha puolitetaan. Käytännössä määrärahan puolittaminen olisi tarkoittanut sitä, että Mutka olisi palkattu vain syksyyn asti. Alkuperäisessä ehdotuksessa määräraha oli tarkoitettu loppuvuoden palkkaan 40 prosentin työajalla.

Ehdotus herätti kuitenkin huolta muuan muassa Heidi Arvosessa (yp.), joka muistutti, että mikäli Mutka ei suostu lyhyempään työsuhteeseen asiassa palataan lähtöpisteeseen.

Kokoomuksen ryhmä veti kuitenkin molemmat ehdotuksensa pöydältä, kun valtuuston puheenjohtaja Miikka Roos (yp.) teki oman ehdotuksensa:

– Voimmeko me varata tämä määrärahan ja silti keskustella hänen (Mutkan) kanssaan työsuhteen pituudesta. Onko siitä haittaa, jos määrärahaa jää käyttämättä? Sitten meidän ei tarvitsisi palata tähän asiaan.

Puheenjohtajan ehdotus sopi koko valtuustolle, joka hyväksyi alkuperäisen ehdotuksen eli yhteensä 30 000 euron lisämäärärahan, josta 10 000 euroa on varattu hankintoihin ja 20 000 euroa kirjastonjohtajan palkkaamiseen.

Valtuustossa jätettiin myös kaksi valtuustoaloitetta. Toisessa kokoomuksen valtuustoryhmä esitti, että Pyhärannassa otettaisiin vuoden 2024 talouarvion suunnittelun yhteyessä käyttöön osallistava budjetointi. Aloitteessa esitetään myös, että kunnan päättäjät kokoontuisivat jokaisen koulun alueella kuulemassa kuntalaisten esityksiä sekä esittelemässä kuntastrategiaa.

Kokoomuksen ryhmä esitti toisessa aloitteessaan, että nyt kun valtuustosali ei ole käytössä, valtuuston kokoukset järjestettäisiin jatkossa eri kylissä. Samalla tarjoutuisi mahdollisuus kuulla kylien asukkaita.

Aloitteessa esitetään, että kokouksia voitaisiin järjestää kouluilla, Santtion Mainingissa ja Kaukan kylätalossa vuorotellen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän