Tinja Jalonen
Sunnuntaina aamupäivällä Laitilan sankarihaudalle kerääntyi viitisenkymmentä ihmistä ottamaan osaa kaatuneitten muistopäivän juhlallisuuksiin. Lämpimässä auringonpaisteessa lippukulkue marssi kirkolta sankarihaudalle. Lippujen asetuttua paikoilleen laskettiin seppeleet sankarihaudalle sekä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkille. Seuraavaksi laulettiin yhteislauluna virsi 577, Jukka Vehmaksen säestäessä trumpetilla. Linnut visersivät iloisesti, kun ihmiset siirtyivät sankarihaudalta kirkkokodille, jossa juhlallisuudet jatkuivat.
Kirkkokodilla Kaatuneitten omaisten yhdistys oli järjestänyt ohjelmaa sekä pientä purtavaa. Ennen virallisen ohjelman alkua huone oli täynnä puheensorinaa, kun ihmiset vaihtoivat kuulumisia ja muistelivat menneitä. Kun kaikki olivat päässeet istumaan ja saaneet kakkua ja kahvia, pappi Henry Hemanus piti pienen puheen. Hemanus kertoi Karjalan kannakselta evakkoon lähteneestä isoäidistään sekä isosedästään, joka kaatui ollessaan mukana noutamassa Suomen lippua viimeistä kertaa Viipurin linnasta kesällä 1944.
Vielä ennen valmiuspäällikkö eversti evp. Jyrki Heinosen puhetta kuultiin Elisa Kaurasen ja Aino Marttilan poikkihuiluesitys. Tytöt soittivat kaksi kappaletta, Sicilyn ja Myrskyluodon Maijan. Sitten olikin Heinosen vuoro astua lavalle. Ennen varsinaista puhettaan hän kertoi hieman omista taustoistaan. Heinonen kertoi varttuneensa Vaimarossa, harrastaneensa Jyskeessä ja käyneensä Soukaisten koulua. Uransa hän teki puolustusvoimissa erilaisissa tehtävissä.
Puheessaan Heinonen käsitteli ajankohtaisia asioita, tarjoten niille vastineita ja syitä historiasta. Hän pohti Suomen asemaa eri historian tapahtumissa, ja sitä, kuinka samat kysymykset toistuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Heinonen kertasi Suomen historiaa idän ja lännen välissä, ja tulkitsi liittoutumattomuuden merkitystä politiikassamme. Hän totesi, että nyt Nato-jäsenyyden myötä Suomi on lopullisesti valinnut liittoutumisen tien ja voimme nukkua yömme rauhassa.
Heinonen kuvaili ylpeästi, miten suomalaiset selvisivät talvisodasta ja rakensivat yhteiskunnan entistä eheämmäksi. Hän myös vertasi Ukrainan tilannetta useaan otteeseen talvisotaan, ja kertoi ukrainalaisten taistelevan olemassaolostaan samalla tavalla, kuin suomalaiset 80 vuotta sitten.
– Tahdosta on lyhyt matka taitoon, Heinonen kiteytti puhuessaan maanpuolustustaidon tärkeydestä.
Puheensa lopussa Heinonen korosti, kuinka tärkeässä asemassa uudet sukupolvet ovat. Hän halusi muistuttaa sotasukupolvien tekemän työn suuruudesta, ja siitä, että tulevaisuuden turvaaminen on nyt meidän vastuullamme.
– Suomi on kuudetta kertaa maailman onnellisin maa, se on mahdollista vain koska vallitsee rauha ja nuorten tehtävänä on turvata se tulevaisuudessakin, Heinonen tiivistää.
Raikuvien aplodien jälkeen laulettiin Suvivirsi yhteislauluna. Tilaisuuden lopussa Lahja Isotupa sekä Martti Aro jakoivat yleisölle vielä palasen omia muistojaan sotavuosiin liittyen.
MUOKATTU 25.5. KELLO 12.14. KORJATTU TOISEN POIKKIHUILUN SOITTAJAN NIMI.
MUOKATTU 29.5. KELLO 9.22. KORJATTU PASTORI HENRY HEMANUKSEN PUHEESTA KERTOVAA KOHTAA.
