
– Kotiseuturakkaudesta, Seikola perustelee kun kysytään, miksi yksi kioski sijoittui Laitilaan.
Toukokuussa Laitilan kioski palvelee säiden mukaan ja viikonloppuihin painottuen, mutta kesäkuussa se avataan kokopäiväisesti.
– Meidän suuri idea tässä oli se, että haluttiin tarjota paikallisille nuorille mahdollisuus kesätöihin.
Muutamien nuorten kanssa kesätöistä on jo sovittukin.
– Mutta jos jotakuta kiinnostaa työ kioskissa niin kannattaa tulla vaikka tänne kioskille kysymään, Seikola vinkkaa.
Seikolan mukaan kaksikko haluaa tarjota laitilalaisille italialaistyyppisiä makuja, vaikka itseasiassa niin jäätelöiden raaka-aineet kuin valmistuskin ovat vahvasti kotimaisia. Il Duo -jäätelötehtaan valmistamat kylmät herkut valmistetaan Loviisassa kotimaisista raaka-aineista. Kioskilla on mahdollisuus maistaa myös voitokkaita makuja. Valikoimassa oleva Pistaasi-valkosuklaajäätelö valittiin Vuoden jäätelöksi huhtikuun puolivälin paikkeilla Jäätelö- ja suklaakarnevaaleilla Helsingissä.
Kioskissa valmistuvat cappucinot, espressot ja lattet puolestaan syntyvät puolestaa helsinkiläisen Rost-paahtimon kahvista.
Kioskilla on erikoiskahvien lisäksi tarjolla myös suomalaiseen makuun sopivaa suodatinkahvia.
– Ensimmäisinä aukiolopäivinä on ollut asiakkaita hyvinkin paljon. Laitilalaiset ovat hyvin avarakatseisia ja nämä muutamat päivät ovat olleet oikeastaan menestys.
Laitilan Il Duo -kioski seisoo nyt A-katsastuksen pihalla.
– Halusimme kioskin tähän paikalle, jossa ohikulkuliikennettä on paljon.
Monet Laitilassa ovat ihmetelleet, miksei Laitilan torille tule ainuttakaan jäätelökioskia. Seikolan mukaan tilanne voi silti muuttua.
– Kioski on autonperäkärryn päälle tehty, joten tätä on helppo liikutella, jos väki toivoo kioskia torille.
Toistaiseksi kioski kuitenkin palvelee asiakkaita nykyisellä paikallaan.