Yritykset suunnannäyttäjinä

0

Pienten ja keskisuurten yritysten odotukset taloudellisen tilanteen kehittymisestä ovat heikentyneet maaliskuusta. Tämä käy ilmi Suomen Yrittäjien teettämästä tuoreesta gallupista.

Yritysten haasteista kertovat myös muut mittarit. Konkursseja tilastoiva Suomen Asiakastieto kertoi huhtikuussa, että konkurssien määrä on alkuvuonna kääntynyt jyrkkään kasvuun.

Yrityksiä on kuitenkin monenlaisia. Toisilla aloilla ja toisilla seuduilla haasteet ovat suuremmat kuin toisilla.

Laitilan seudun yritykset näyttäisivät säästyneen pahimmilta iskuilta, tai sitten vaikutukset näkyvät julkisuuteen viiveellä. Konkursseja ei ole tilastoitu erityisen paljon.

Asiakastiedon mukaan pahimmassa kurimuksessa on rakennusala. Asiakastieto listasi Suomen suurimmat konkurssit vuoden ensimmäiseltä kolmelta kuukaudelta. Lähiseudulta listalla on ajoneuvojen istuimia valmistanut Khimaira Kalannista.

Yrittäjiä haastoi ensin korona. Kun epidemiassa päästiin pahimman yli, lisäsi epävarmuutta Ukrainassa käytävä sota, joka on muun muassa saanut energian hinnan heittelehtimään.

Monissa yrityksissä näkyy, että palkansaajien ostovoima on heikentynyt voimakkaasti. Palveluja, tuotteita ja hankintoja ostetaan harkiten.

Onneksi myös positiivisia uutisia on kuulunut. Keskuskauppakamari tiedotti maanantaina, että merkkejä inflaation laantumisesta on ilmassa. Se piristäisi kaupankäyntiä.

Yritysten tunnelmia on syytä kuunnella, sillä ne ovat elinvoiman perusta. Kun yrityksillä menee hyvin, riittää palkansaajilla työtä. Se taas tarkoittaa vaurautta koko alueelle.

Iida Kauppi
iida.kauppi@laitilansanomat.fi

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän