
Arto Kanerva
Metsästysammunnan SM-kisat pidettiin viime viikonvaihteessa Laitilassa, Suontakana, metsästysseura Kaikun ampumaradoilla. Mukana oli toistasataa kilpailijaa ympäri maata ja kahden päivän mittaan nähtiin hienoja tuloksia.
Järjestävän seuran Kaikun edustajana Aki Vainio kehui kisojen järjestelyjen sujuneen täydellisesti: Mitään yllätyksiä ei tullut vastaan kisojen aikana. Sää oli oikein suosiollinen ja ruokakin riitti kanttiinissa juuri ja juuri.
Metsästysammunta on lajina monipuolinen. Siinä pitää hallita niin luoti- kuin hauliaseilla ammunta ja näiden yhdistäminen on aika hankalaa, kertoo itsekin kilpaileva metsästäjäliiton Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Marko Laine.
– Maassamme on jotain 300 000 metsästäjää, mutta vain pieni osa harrastaa kilpa-ammuntaa. Ihmisillä on erilaisia mielenkiinnon kohteita, ja lopulta meitä on vain muutama hassu, kun lähtee kilpailemaan. Metsästäjät käyvät kuitenkin säännöllisesti harjoittelemassa ampumista, koska tavoitteena on hyvä osuma metsästystilanteessa ja aina turvallinen aseen käsittely.
Ehkä vain pieni osa metsästäjistä kilpailee, mutta samana lauantaipäivänä näitten SM-kisojen kanssa oli ampumakilpailuja 20 paikassa ympäri maata. Tieto on peräisin sivustolta hirviurheilu.com, josta saa tiedon kisoista ja tuloksista.
Laineen mukaan Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Pohjanmaalla on pitkä ja vanha historia metsästysammunnan kilpailutoiminnassa. Tiedä sitten, mistä tuo on alkujaan lähtenyt, mutta niin se jakautuma maakunnallisesti näyttää menevän.
Tällä kertaa SM-kisoissa oli mukana kolme laitilalaista, ja hekin kaikki metsästysseura Kaikun edustajia. Akin Vainion mukaan harrastus on selvästi hiipunut vuosien kuluessa. Kymmenkunta vuotta sitten Kaikun edustajia oli SM-kisoissa kymmenkunta, Kusnissa oli innokas 15 ampujan porukka ja kilpailutoiminta oli voimissaan.
– Sittemmin Nästin toiminta on kuihtunut, eikä meitäkään ole enää mukana kuin kolme. Yksi iso asia on raha. Kiekkojen hinta on tuplaantunut viime vuosien aikana, ja sama juttu on käynyt myös panoksille. Porukka alkaa vanheta ja siinä eläkkeitten kanssa on ymmärrettävästi mietittävä, laittaako rahaa sähkölaskuun vai haulikon panoksiin.
Kustannussyistä Kaikun radalla säästetään kaikessa. SM-kisojen jälkeen lähimaastot kierrettiin läpi ja ehjänä säilyneet kiekot kerättiin talteen käytettäväksi myöhemmin harjoituksissa.
Laitilan Metsästysseurasta Tapio Vuoriaho innokkaana ampujana kertoo, ettei näillä laukausmäärillä ole mitään asiaa SM-kisoihin.
– Jos nyt ammumme kymmenen laukausta viikossa, niin sillä pysyy tuntuma aseeseen ja ampumiseen, mutta kisoihin osallistuminen vaatisi paljon enemmän harjoittelua. Onneksi meille on tullut mukaan uusia nuoria harrastajia metsästyksen pariin ja mistä tietää, vaikka jotkut heitä innostuisivat kilpailemaan.
Laitilalaisista SM-kisoissa Mauri Ylikoski sijoittui neljänneksi sarjassa S60, Aki Vainio jaetulle 17. sijalle yleisessä sarjassa ja Joonas Vainio yleisessä sarjassa sijalle 40.
Tänä vuonna PM-kisat pidetään elokuun alussa Norjassa, jonne Suomesta lähtee 45-henkinen joukkue. Mukana joukkueessa ovat myös metsästysseura Kaikun Mauri Ylikoski ja Aki Vainio.