Jyskeen pesisnaiset nauttivat pelaamisesta – 11 ottelua ja 11 voittoa

0
Paikalla oli kauden ennätysyleisö, ja kannustusjoukoilla oli mukanaan myös omat kannustusliput. Yleisöstä huudeltiin osuvia kuitteja niin vastustajan pelaajille kuin tutulle pelinjohtajallekin.

Jenna Westerlund

Runsaslukuinen markkinayleisö pääsi seuraamaan todellista jännitysnäytelmää, kun Jyske kohtasi Ykköspesiksessä Lappeenrannan Pesä Ysit. Jälleen kerran, kuten joka kerta tällä kaudella, voittajana kentältä lähti kotijoukkue.

Helteinen iltapäivä, runsaslukuinen yleisö ja vastustajan tuttu pelinjohtaja takasivat sen, että Jyskeen ykköspesisjoukkueen markkinaottelusta ei tapahtumia puuttunut. Katsojille tarjottiin herkkua koko rahan edestä, kun ottelu ratkesi vasta supervuorossa Jyskeen hyväksi.

Suurimmat odotukset ladottiin kotijoukkueen harteille, sillä Jyske ei ollut hävinnyt alkusarjassa vielä yhtään ottelua. Alku näytti lauantaina kankealta, mutta lopulta ottelu päättyi 2–1 (3–4, 4–1, 1–0). Jyske voitti 11. ottelun peräjälkeen.

Pesä Ysit aloitti ottelun räväkästi, eikä katsomosta tulleet huudotkaan saaneet keskittymistä herpaantumaan. Joukkue saikin heti kaksi juoksua aikaiseksi ensimmäisessä vuoroparissa, kun pallo poltteli jyskeläisten räpylöissä.

Jyske tasoitti heti omalla tasoittavalla vuorollaan, mutta peli oli tahmeaa. Viimeistään jakson ratkaisi Lotta Anttosen lyömä kunnari, eikä Jyske päässyt juoksua lähemmäs neljännen tasoittavalla vuorolla.

– Peli oli aluksi hieman hengetöntä ja suoritukset eivät onnistuneet. Emme muun muassa saaneet keskiosumia ja lämpökin mahdollisesti vaikutti asiaan, ottelun ratkaisijaksi noussut Nelli Mäenpää selvitti.

Lappeenrantalaisten pelinjohtaja Jerry Stenberg oli selvästi yleisön suosikki, kuten aiemminkin, kun hän oli pelinjohtajana paikallisvastustaja Mynämäen riveissä. Mäenpäätä yleisön huudot eivät häirinneet, päinvastoin. Joukkue näytti saavan niistä energiaa.

– Tunnelma oli mahtava ja oli hienoa, että yleisöä oli paljon paikalla. Ja yleisön terävät kommentit toivat itselleni ainakin hyvää fiilistä, Mäenpää sanoo.

Toisella jaksolla kentälle asteli aivan erilainen joukkue. Joukkue, joka on aiemminkin tällä kaudella noussut heikkojen jaksojen jälkeen. Kun onnistumisten makuun päästiin, ei vastustajalla ollut enää vastaan sanomista, sillä nopeimmillaan Jyske sai kolme paloa aikaiseksi vain muutamassa hetkessä.

– Kopissa päätimme hoitaa toisen jakson. Luotimme omaan tekemiseemme ja aloimme nauttia pelaamisesta. Silloin näki, että lyönnitkin alkoivat osua kohdalleen.

Ida Mäenpää vastasi jakson avausjuoksusta ja kolmannen aloittavalla vahvaa kautta pelaava Erica Rosendahl kotiutti sekä Nelli Mäenpään että Pinja Toivosen. 4–0-lukemat syntyi Essi Mäen kotiuttaessa Meeri Heikolan, joka pelasi vakuuttavasti sekä ulko- että sisävuorolla.

Ottelussa edettiin supervuoroon, sillä tilanne oli kahden jakson jälkeen 1–1. Jyske nollasi ensin Pesä Ysit. Omalla vuorolla ottelu ratkesi jo ensimmäisen lyöjän kohdalla, kun Nelli Mäenpää villitsi kotiyleisön ja joukkueen lyömällä kunnarin. Enempää ei tarvittu, vaan 11. Voitto oli sinetöity.

– Fiilikset kunnarista oli mahtavat, ja erityisen hienoa oli, kun pystyin ratkaisemaan ottelun sillä. Vaikka itselläkään ei ollut paras lyöntipeli, olin päättänyt, että lähden yrittämään kunnaria, vaikka joukkuekaveri taisi vääränkin huutaa, Mäenpää nauroi.

Jyskeen taival jatkuu keskiviikkona, kun vastaan asettuu samainen joukkue, mutta tällä kertaa pelataan Lappeenrannassa. Silloin vastassa on varmasti ärsytetty ryhmä, mutta sehän ei laitilalaisia pelota.

– Joukkueemme on tasainen ja voitonhaluinen. Pystymme luottamaan tekemiseemme ja hyvään peruspeliin, etenkin ulkona. Meillä on kasassa hyvä porukka!