Pyhärannan kunnanjohtajaksi hakeneet on haastateltu. Haastattelujen perusteella kaksi hakijaa on päätetty lähettää soveltuvuustesteihin. Testeihin lähetetään ekonomi Jukka Laiho Espoosta ja upseerin ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut sekä aiemmin keskustan kansanedustajana toiminut Mikko Kärnä Houtskarista.
Rekrytointiprosessi etenee siten, että testit pyritään järjestämään jo kesäkuun aikana. Sen jälkeen valintatyöryhmä kokoontuu ja tekee ehdotuksen kunnanhallitukselle. Vs. kunnanjohtaja Olli Laihonen arvelee, että kunnanjohtajan valinta voisi tulla hallitukseen elokuun aikana.
JUTTUA OIKAISTU 16.6. KELLO 13.29. KÄRNÄN PUOLUE ON KESKUSTA EIKÄ PERUSSUOMALAISET KUTEN JUTUSSA ALUNPERIN KERROTTIIN.