Lounais-Suomen poliisin juhannusaatto oli perinteisen kiireinen – Keskikesän juhlassa paljon murhetta

0
Arkistokuva

Lounais-Suomen poliisilla oli perinteisen kiireinen juhannusaatto ja sitä seurannut yö poliisitehtävien osalta.

Juhannusaatto aamun ja yön välisenä aikana oli poliisilla yli 600 tehtävää. Tehtävämäärä oli hieman suurempi kuin edellisvuonna.

Karvialla Karvianjärvellä juhannusaattoaamulla vene kaatui kalastusreissun yhteydessä ja veteen joutui kaksi henkilöä. Toinen veteen joutuneista hukkui. Hänet löydettiin menehtyneenä yöllä.

Rattijuoppoja jäi kiinni 19 kappaletta, joista valtaosaa epäillään huumaantuneena ajamisesta. Pahoinpitelyrikoksia kirjattiin 17 kappaletta. Pahoinpitelyistä noin kolmasosa oli perheen sisäisiä väkivaltatapahtumia.

Poliisilla oli myös runsaasti tehtäviä, jotka koskivat itsetuhoisien henklöiden etsimistä.

Juhannusaattopäivänä ilmeni myös muutama varkausrikos tai murto. Ne kohdistuivat muun muassa ravintolaan ja teollisuuslaitokseen.