Luvassa tukalaa hellettä – Varsinais-Suomessa metsäpalojen vaara on erittäin suuri

0
Maija Koivula, Joona Mannonen ja Onni Viskari vilvoittelivat meressä. Reilan kesäkerholaiset tekivät keskiviikkona retken Reilan uimarannalle. Kuva: Hanna Hyttinen

Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa. Erityisesti maan lounaisosassa maasto on hyvin kuivaa, eikä kuivimmille alueille ole tiedossa sateita, kertoo Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitos varoittaa kuivuuden aiheuttamasta korkeasta metsäpaloriskistä. Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla metsäpalojen vaara on erittäin suuri. Metsäpalovaroitusten aikana avotulen teko on kielletty.

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää on muuttumassa hyvin lämpimäksi. Erityisesti maan etelä- ja keskiosassa lämpötilat kohoavat monin paikoin 25‒30 asteeseen. Helteen ennustetaan olevan tukalaa osassa maan etelä- ja keskiosaa torstaista lauantaihin.

– Helleaalto voi pitää pintansa ensi viikonkin ja levitä Lappiin asti, sanoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Tuomo Bergman.

Helteiden jatkuminen ensi viikolle on kuitenkin vielä epävarmaa, sillä lounaasta voi yltää Suomeen sateita ja pilvisyyttä.

Tiedossa vain vähäisiä sateita

Lähipäivät ovat lähes koko maassa poutaisia, sillä Suomeen vahvistuu etelästä korkeapaineen alue.

– Sateen todennäköisyys kasvaa viikon vaihteessa pohjoisessa, etelässä merkittävästi vasta juhannuksen tiennoilla, Tuomo Bergman sanoo.

Ensi viikon sade-ennusteessa on kuitenkin suurta epävarmuutta.

Suomen ympäristökeskuksen eli Syken asiantuntijoiden mukaan osassa maata kärsitään tänä kesänä maaperän kuivuudesta tai pohjaveden pinnan laskemisesta. Lounais-Suomesta on jo tullut muutamia ilmoituksia kuivuneista rengaskaivoista.