Menestystä Vakka-Suomeen – Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruudet ratkottiin

0
Pelimannimestaruuskilpailuissa menestyneet asettuivat yhteiskuvaan tulosten selvittyä. Kuva: Markus Korpi-Hallila

Sata-Häme Soi -festivaali pyörähti Ikaalisissa käyntiin Harmonikansoiton Suomen Pelimannimestaruuskilpailuilla torstaina. Yli 30 taitavaa haitaripelimannia kisasi mestaruuksista yhdeksässä eri sarjassa. Päivän aikana kuultiin yli 40 kilpailuesitystä.

Vakka-Suomeen menestystä toivat 5-rivisten yleisessä sarjassa toiseksi tullut Anna-Maria Santala Uudestakaupungista ja kolmanneksi tullut Jani-Petri Vallamo Laitilasta. Veteraanisarjassa kolmanneksi soitti uusikaupunkilainen Marja-Liisa Santala.

Nuorten sarjoissa pokaalisijoja niittivät Munamarkkinoilla esiintyneet porilaiset Rafael, Annabel ja Samuel Heikola. Heillä on juuria Laitilan seudulla.

Tuomaristo luonnehti kisan tasoa erittäin korkeaksi.

– Ilahduttavaa oli kuulla niin paljon soittajien omia sävellyksiä ja sovituksia. Toivottavasti tulevina vuosina saamme kaksirivisen soittajia lisää kisaan, totesi tuomariston puheenjohtajana toiminut musiikin tohtori, harmonikkataiteilija Markku Lepistö.

Hänen lisäkseen tuomaristossa olivat musiikin maisteri, palje- ja vapaalehdykkäsoitinten multi-instrumentalisti Petri Ikkelä, musiikin maisteri, harmonikansoiton lehtori Terhi Sjöblom ja musiikkipedagogi Tuomas Tuomisto.

Pelimannimestaruuskilpailut on pisimpään yhtäjaksoisesti Suomessa järjestetty harmonikkakilpailu. Kilpailut järjestää Suomen Harmonikkaliitto yhteistyössä Sata-Häme Soin kanssa.

Tulokset:

1-ja 2-riviset

9-vuotiaat ja nuoremmat: 1. Rafael Heikola, Pori 131 pistettä

12-vuotiaat ja nuoremmat: 1. Annabel Heikola, Pori 180 pistettä 2. Samuel Heikola, Pori 177 p. 3. Onni Elomaa, Hollola 170 p.

Folk-sarja ilman ikärajaa: 1. Eveliina Uitto, Tampere 192 p. 2. Annabel Heikola, Pori 173 p. 3. Samuli Korpi, Ylihärmä 168,5 p.

5-riviset

9-vuotiaat : 1. Alexander Repin, Tuusula 183,5 p. 2. Katariina Klemetti, Nurmijärvi 145,5 p. 3. Rafael Heikola, Pori 135 p.

12-vuotiaat: 1. Onni Elomaa, Hollola 170 p. 2. Annabel Heikola, Pori 168,5 p. 3. Samuel Heikola, Pori 167,5 p.

15-vuotiaat: 1. Eveliina Eloranta, Kankaanpää 181,5 p. 2. Veeti Tarvainen, Äänekoski 179,5 p, 3. Masi Huunanmaa, Pori 156,5 p.

18-vuotiaat: 1. Eero Kallio, Eurajoki 156,5 p. 2. Jemina Ylläsjärvi, Kolari 149 p.

Yleinen sarja : 1. Andre van Balen, Pori 178 p. 2. Anna-Maria Santala, Uusikaupunki 151,5 p. 3. Jani-Petri Vallamo, Laitila 136 p.

Veteraanit: 1. Tomas Nybondas, Turku 192 p. 2. Hannu Hänninen, Lahti 176 p. 3. Marja-Liisa Santala, Uusikaupunki 171 p.