Pesäpallokentän pääkatsomon rakentaminen kilpailutukseen

0
Laitilan pesäpallokentälle rakennettavaan katsomorakennukseen kuuluu noin 200 neliötä sisätiloja. Kaupunki on budjetoinut uuden kuuluttamon viereen nousevan uudisrakennuksen rakentamiseen 260 000 euroa.

Tekninen valiokunta on hyväksynyt pesäpallokentän uudenpääkatsomon ja oheistilojen suunnitelmat kilpailutuksen pohjaksi. Kaupunki on varannut vuosille 2023–2024 yhteensä 260 000 euroa uuden katsomon ja oheistilojen rakentamiseen.

Hanke on tarkoitus käynnistää vielä tämän vuoden aikana pesäpallokauden päätyttyä.

Hanke on tarkoitus toteuttaa siten, että osa rakennustöistä toteutetaan Jyskeen pesäpalloilijoiden tekemänä talkootyönä ja osan toteuttaa kilpailutettava urakoitsija.

PÄÄKATSOMOON on tulossa piirustusten mukaan 165 katsomopaikkaa.

Katsomon yhteyteen on tulossa myös noin 200 neliötä sisätiloja, muun muassa noin 35 neliömetrin suuruinen neuvotteluhuone, työhuone, wc- ja suihkutiloja sekä varastotilaa. Lisäksi yleisöä palvelemaan on tulossa lähes 60 neliömetrin suuruinen anniskeluluvallinen katsomo sekä 34 neliömetrin suuruinen aitio.

Uudisrakennus on tarkoitus tehdä kentän Kappelimäen koulun puoleiseen päätyyn, nykyisen huoltorakennuksen läheisyyteen.

LAITILAN kaupunki haki Lounais-Suomen aluehallintovirastolta 110 000 euron suuruista valtionavustusta pesäpallokatsomon rakentamiseen. Toukokuun lopussa aluehallintovirasto antoi päätöksenään, että se ei myönnä hankkeelle avustusta.

Päätöksen perusteeksi kerrotaan, että hankkeen hakuasiakirjat ovat olleet puutteelliset ja kaupunki on 20.4. ilmoittanut vetävänsä avustushakemuksensa pois, eikä se pysty toimittamaan asiakirjoja määräaikaan mennessä.