Pyhärannan Santtion kesäteatterissa lauletaan ja tanssitaan – Yleisö innostui taputtamaan tarttuvan musiikin tahtiin

0
Keäteatterin lavalla kuultiin laulu toisensa jälkeen eikä draamaakaan puuttunut. Kuva Elmeri Elo.

Pyhärannan Santtion kesäteatterissa nähdään tänä kesänä “Albatrossi ja Heiskanen” -näytelmä. Musiikillisessa näytelmässä livebändi Stonewalls soittaa Junnu Vainion tuttuja lauluja. Näytelmässä katsoja pääsee mukaan runoilija Kalervo Kaihomielen 50-vuotissyntymäpäiville. Juhlissa muistellaan railakkaita nuoruusvuosia mutta painitaan myös surun ja kaipauksen kanssa. Lukuisat laulut ja koreografiat rytmittävät näytelmän kulkua. Hereillä pitää kuitenkin olla, sillä välillä ollaan saunassa, välillä ruotsissa ja joskus hypätään ajassakin taaksepäin.

Nyt kesällä 2023 on kulunut 90 vuotta kirjailija ja käsikirjoittaja  Jukka Virtasen syntymästä. Teatteriyhdistys Fake ry halusi kunnioittaa legendaarista viihteentekijää näytelmällä, jolla hän itse on aikoinaan halunnut kunnioittaa ystävänsä Juha ”Watt” Vainion muistoa. Kesäteatterin lavalla nähdään näyttelijöinä Minna Bergström, Enni Toivonen, Paula Kupari, Timo Nissinen, Onni Kivikaarre sekä  Iiro Ignatius. Ohjaajana näytelmässä on Lauri Ketonen ja koreografina Helinä Kareinen.

Näytelmän ensi-illassa 20. kesäkuuta katsomo täyttyi ihmisistä. Katetun katsomon suojiin aurinkokaan ei päässyt onneksi kunnolla porottamaan. Näkymä lavalle ja samalla myös edessä siintävälle merelle oli idyllinen. Paikalla oli noin 250 ihmistä. Näytelmä lähti vauhdikkaasti käyntiin ja Välillä katsomosta kaikui myös vislauksia ja hurraa-huutoja.

Väliajalla katsojat kiiruhtivat makkaraostoksille. Myös kioskin edessä kiemurteli jono, ja erityisesti kylmät juomat olivat suosiossa. Väliajan jälkeen näytelmän tapahtumat tiivistyivät mutta loppujen lopuksi tiukat tilanteet ratkesivat. Näytelmän loputtua näyttelijät saivat kukkia ja paistattelivat käsiään taputtavan yleisön edessä. Aplodit jatkuivat pitkään ja ihmiset lähtivät katsomosta hymyssä suin.