Tukea lasten ja nuorten harrastamiseen – Laitilan kaupunki sai tukea nuorten kuntosaliharrastamisen järjestämiseen

0
Laitilan kaupunki sai 13 -17-vuotiaiden kuntosaliharrastamisen järjestämiseen tukea tuhat euroa. Arkistokuva: Jane Iltanen

Aluehallintovirastot ovat myöntäneet yli kolme miljoonaa euroa avustusta lasten ja nuorten paikallisen harrastamisen tukemiseksi. Laitila-Pyhäranta 4H-yhdistys sai 3500 euroa. Yhdistys järjestää kaksi päiväleiriä ja sen seitsemässä kerhossa on noin 60 kerholaista.

Laitilan kaupunki sai kuntosaliharrastukseen 13–17-vuotiaille nuorille tuhat euroa. Kerhojen määrä on kaksi ja niihin osallistuu 24 nuorta.

Uudestakaupungista Uki-Kalanti 4H-yhdistyksen kolme kerhoa sai tukea 2200 euroa ja My Day -nuorisoteatteriryhmä 800 euroa.

Avustuksilla lisätään lasten ja nuorten osallistumismahdollisuuksia kohtuuhintaiseen harrastustoimintaan ja tuetaan näin koko perheen hyvää arkea. Lisäksi avustuksella tuetaan koulujen loma-aikoina järjestettävää päiväleiritoimintaa. Toimintaan osallistuu eri puolella Suomea noin 90 000 lasta ja nuorta. Avustusta myönnettiin yhteensä 569 toimijalle.