Tänäkin kesänä saatiin kaksi nuorta innostunutta vetäjää. On hienoa, että pienessä kylässä on lapsille ohjattua tekemistä kesälläkin, kun talven Vakka-opiston kurssit sählystä ja baletista ovat tauolla.
Kesän kerhoa vetävät nuoret, jotka pääsivät keväällä Liikun koulutukseen ja saivat sieltä taitoja muun muassa erilaisten ryhmien kohtaamiseen. Koska vetäjät ovat nuoria, on kerhossa mukana aina myös aikuinen valvoja.
Kerho on ilmainen ja liikkujia onkin käynyt sekä isompien että pienempien lasten ryhmässä mukavasti. Vielä tällä viikolla keskiviikkona sekä torstaina urheillaan yhdessä ja sitten keskitytään teatteriin.
Kirjoittaja: Susanna Arvela-Jalonen