Aika kulki ennen hitaammin

0

Tuoreen Nature-lehdessä julkaistun tieteellisen tutkimuksen mukaan aika kulki ennen hitaammin kuin nykyään. Tosin siinäkin ajan mittakaavat ovat tähtitieteellisiä ja puhutaan miljardeista vuosista. Mutta jospa ei puhuta itse ajasta, vaan aikakäsityksestä, niin sekin on muuttunut ja vain muutamassa kymmenessä vuodessa.

Miesmuisti, joka minun tapauksessani on kuutisenkymmentä vuotta, on henkilökohtaisesti aika pitkä aika, jonka varrelle mahtuu monenlaista. No, esimerkiksi kaikki, mitä olen nähnyt, kokenut, tehnyt ja jättänyt tekemättä.

Tuo mainittu tutkimus sai miettimään, miten aikakäsitys on elinaikanani muuttunut. Ja onhan se, oikein vaan paljon. Lapsuuteni, puhutaan nyt vaikka 1960-luvusta, kului pienessä agraariyhteisössä, eli maaseudulla. Siellä ei ollut mitään varsinaista kylää, vaan maatiloja harvakseltaan vajaan kilometrin välein.

Periperinteiseen tapaan käsitys ajasta oli nykykäsityksen mukaan ylettömän vanhanaikainen ja jopa ihmeellinen. Ei siellä kellolla ollut oikeastaan mitään käyttöä, auringon nousu, auringon lasku ja Allakka antoivat riittävän tarkkuuden. Muistan isoisäni ottaneen, ilmeisesti varmuuden vuoksi, joka vuoden alussa käyttöönsä kepin, johon hän veisti puukolla pienen loven joka aamu heti herättyään. Taisi olla vuonna 1900 syntyneelle miehelle Allakkakin turhan uutta tekniikkaa.

Joskus kerrottiin vitsinä syrjäseuduista, että sinne viedään aikamerkkikin variksen selässä. Ei niin kaukaa haettua juttua, koska vielä 1960-luvulla radion kuuluvuus ei joka notkelmassa ollut ihan parhaimmillaan. Kellot pitivät aikaa jokainen tavallaan ja radiosta päivittäin kuultu kello 12 aikamerkki oli tärkeä ja arvossaan.

Seinäkellon viisareiden siirtely tuon radiosta tulleen aikamerkin mukaan oli alkuun hauska päivittäinen rituaali, jonka merkityksen tajusin vasta aloitettuani koulun käynnin. Ensimmäistä kertaa lyhyen elämäni aikana olin paikassa, johon piti ilmaantua kuutena päivänä viikossa ja mielellään oikeaan aikaan.

Koulussakin oli taukonsa, kuten nykyäänkin ja silloin tieto, tarve ja käsitys kellon olemassaolosta häipyi saman tien kuin pahanhajuinen henkäys aavikolle. Nuori poika juoksi kesälomansa ajan pitkin peltoja ja metsiä, välillä yötä myöten, kunnes joku vanhempi huomautti, että menes nyt ajoissa nukkumaan, kun huomenna aamulla pitää lähteä taas kouluun.

Onneksi joku, tässä tapauksessa isoäitini, oli vahtinut Allakkaa ja piti huolen siitä, että poika päätyy oikeana päivänä takaisin koulun penkille.

Mahtaako tänä päivänä olla oikeastaan ketään, joka ei eläisi kellon orjana? Aika tuntuu kuluvan liian nopeasti, liikaa kaikkea tehtävää, ehdinkö oikeaan paikkaan oikeaan aikaan? En voi kenellekään sanoa, että tulen käymään ensi tiistaina iltapäivällä, vaan pitää pystyä sanomaan aika tarkemmin.

Moni on luopunut kellon käyttämisestä, mukamas. Puhelin on kuitenkin mukana koko ajan ja siinä on kello ja hälytystoiminnoilla varusteltu kalenteri. Hyvin, hyvin harva ihminen pystyy tänä päivänä elämään välittämättä kellonajasta. Pakko myöntää, että olen sellaisille ihmisille avoimesti kateellinen.

Arto Kanerva

Kirjoittaja harrastaa kirjoittamista ja satunnaisesti myös tavallisten sekä outojenkin asioiden pohdiskelua.