Ensi perjantain Männäisten tori on lasten ja perheiden tori. Uudenkaupungin Moottoripyöräkerho ajeluttaa lapsia ja torilla pelataan bingoa klo 17.00 ja 18.00. Lasten iloksi torille pystytetään myös pomppulinna.
– Olemme järjestäneet moottoripyöräajelutuksia myös Merefestien yhteydessä. Ajelutus kiinnostaa eniten lapsiperheitä, mutta toki me aikuisiakin ajelutamme, sanoo Uudenkaupungin Moottoripyöräkerhon puheenjohtaja Lauri Rantasalo.
Musiikista vastaa tällä kertaa suosittu Rami Rafael Laitilasta. Rami on käynyt torilla lähes torien alkumetreistä saakka.
– Männäisten torille on joka kerta yhtä kiva tulla ja siellä on ihan mahtava yleisö, toteaa Rami omaan positiiviseen tapaansa.
Torimyynnin ja pop up-kahvilan lisäksi Männäisten torilla on Anne Kuusiston ja Päivi Sandellin entisen terveysaseman tiloihin tehty kesänäyttely. Näyttelyssä on esillä koko kesän ajan Annen mielenkiintoisia hahmoja ja uusikaupunkilaisia “sanaparssi ja sloukanei” sekä Päivin luontoaiheisia akvarelli- ja öljyvärimaalauksia.
Toritapahtuman järjestää Männäisten tori ry, joka on perustettu yhdessä eri toimijoiden kanssa Kalannin toritoiminnan kehittämistä varten.