“Haluttiin tuoda kirjasto ihmisille” – kirjastonhoitaja Kirsi Sario

0
Rohdaisten sivupisteeltä löytyy värikäs rivi kirjoja, jotka kirjastonhoitaja Sario valitsee.

Pyhärannan kunnan kirjaston väki sai viime vuonna idean kirjaston sivupisteistä. Pisteitä suunniteltiin kesälle, jolloin kirjastoauto ei kulje. Projekti saatiin kuitenkin vasta tänä kesänä toteutettua. Nyt kirjaston sivupiste onkin avoinna yhtenä päivänä joka toinen viikko Rohdaisten ja Reilan kouluilla.

– Haluttiin tuoda kirjasto ihmisille, kun ei täällä ole kesällä muuten kirjastomahdollisuutta, kertoo kirjastonhoitaja Kirsi Sario.

Rohdaisten koululla hyllyllä nököttää värikäs rivi kirjoja. Muutaman kymmenen kirjan joukosta löytyy tietokirjoja, dekkareita, lastenkirjoja ja paljon muuta. Uusimpana lisänä Sario on valinnut mukaan karttoja. Mukaan lähtevät yleensä edellisellä viikolla kirjastoon palautetut kirjat, sillä joku on jo todennut ne lainaamisen arvoisiksi. Etukäteen voi myös varata kirjoja haettavaksi sivupisteeltä. Sario pitää sivupistetoiminnan erilaisuudesta tavalliseen kirjastotyöhön verrattuna.

– Tosi kivaa vaihtelua ja täällä pääsee törmäämään ihan uusiinkin ihmisiin, hän jatkaa.

Kävijöitäkin on ollut mukavasti, Rohdaisissa hieman enemmän kuin Reilassa. Aluksi Reilassa oli haasteita, kun asiakkailla oli vain Rauman kirjastokortti. Nopealla toiminnalla asiakkaille saatiin kuitenkin uudet kortit ja kirjat heti mukaan. Sarion mukaan Rohdaisten sivupisteellä käy muutama ennestään tuttu vakioasiakas mutta muuten lainaajat ovat olleet uusia tuttavuuksia.

Kesällä lainataan Sarion mukaan eniten “hömppäkirjoja”. Ihmiset haluavat vain tyhjentää pään ja syöksyä kirjan omaan maailmaan, hän kertoo. Jopa vannoutuneet dekkarien lukijat ottavat kesäisin ainakin yhden kevyen kirjan luettavaksi.

Rohdaisissa asuva Eila Hahma on käynyt kirjaston sivupisteellä jo kaksi kertaa. Hahma lukee vähintään kirjan viikossa ja hänelle kelpaavat kaikenlaiset teokset. Yhtä lailla tulee luettua elämäkertoja, historiikkeja ja dekkareita, hän kertoo. Tavallisesti Hahma käy Uudenkaupungin kirjastossa mutta joskus myös Raumalla. Sivupisteen valikoimasta hän on lukenut jo lähes puolet.

– Tällä kertaa mukaan tarttui Ninni Schulmanin kirjoja. En olekaan ennen lukenut hänen kirjoittamiaan teoksia, Hahma kertoo.