Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaan ollaan tyytyväisiä

0
Aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaan ollaan kokonaisuutena tyytyväisiä. Viitekuva.

Laitilan kaupunki järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuksen ykkös- ja kakkosluokkalaisille sekä muiden vuosiluokkien erityistä tukea tarvitseville oppilaille. Laitilassa olevilla resursseilla toimintaa voidaan järjestää kaikkiaan noin 90 koululaiselle.

Kappelimäen koulussa ja Laineen talolla on reilut 60 paikkaa ja neljä kerhoa. Niiden lisäksi kaupunki ostaa iltapäivätoimintaa Laitilan seurakunnalta, joka pystyy tarjoamaan kerhopaikan 25 koululaiselle.

Iltapäivätoimintaa tarjotaan sekä seurakunnan että Kappelimäen koulun kerhoissa, mutta ennen koulua toimintaan voi osallistua vain Kappelimäen koulun kerhoissa.

KOULULAISILLE tarkoitetun kerhotoiminnan tavoitteena on taata kaikille turvallinen paikka, jossa on aktiivista toimintaa sekä mahdollisuus myös lepoon ja rauhoittumiseen tutun aikuisen seurassa. Näin pyritään vähentämään lasten yksinäistä aikaa koulun jälkeen sekä helpottamaan perhe- ja työelämän yhteensovittamista.

Tämän lukuvuoden 2021–2022 aikana kaupunki on perinyt iltapäivätoimintaan osallistumisesta 92 euron kuukausimaksun ja sekä aamu- että iltapäivätoimintaan osallistumisesta 112 euron kuukausimaksun.

KAUPUNKI seuraa ja arvioi aamu- ja iltapäivätoimintaa lukuvuosittain. Esimerkiksi toimintaan osallistuvilla ja heidän perheillään on mahdollisuus täyttää arviointilomake ja kertoa ap- ja ip-toiminnasta mielipiteensä. Kysely toteutettiin touko-kesäkuussa ja siihen vastasi 42 eli noin puolet kaikista perheistä.

Arvioinneista on tehty selonteko myös sivistysvaliokunnalle. Siinä todetaan, että toimintaan kokonaisuudessaan ollaan hyvin tyytyväisiä. Kehitettävää koetaan olevan muun muassa pihoissa, leluissa ja välineissä sekä arjen viestinnässä. Samoin vastauksissa erottuu esimerkiksi se, että rauhaa ja hiljaista tilaa voisi olla helpomminkin saatavilla.