Jyskeestä matkaa Lahdessa torstaina alkaviin Kalevan kisoihin kolme urheilijaa. Heti avauspäivänä ovat tulessa kävelijät Venla Laiho ja Maria Antola 400 metrin aiturin Lotta Metsärinnan vuoron ollessa lauantaina.
– Lähden puolustamaan selkeästi viimevuotista mestaruuskisamitalia. Terveenä on pysytty ja hyvällä fiiliksellä mennään, Laiho kertoo kahden kalevankisamitalin ja yhteensä kymmenen kisareissun kokemuksella.
Venla onkin kisan kokeneempia eka kerran oltua jo 17-vuotiaana vuonna 2012.
– Tänä vuonna olen kisaillut mestaruuskisameiningillä. Takana on vain hopeaa tuonut startti huhtikuussa Lappeenrannan SM-maantiekävelyissä.
Maria Antolalle Kalevan kisat on ensi kokemus viime vuoden Joensuun kisan jäätyä väliin Lions Klubin stipendimatkan takia. Marian ohjelmassa on ollut palauttavaa treeniä edellisviikonvaihteen alle 23 -vuotiaiden 20 kilometrin urakan jälkeen ja pari viimeistelevää harjoitusta.
– Tarkempaa sijoitustavoitetta en ole itselleni asettanut. Hyvä olisi kävellä omaan ennätykseen tai ihan sen pintaan, arvioi varovaisemmin mahdollisuuksiaan kesäkuun alussa 51.32 ajan kellottanut Antola.
Lahdessa ennakkosuosikin viittaa kantanevat Lapuan Virkiän EM23 kisoissa seitsemänneksi sijoittunut Heta Veikkola ja Espoon Tapion puolustava mestari Enni Nurmi. Kovaa voi mennä myös rasitusvammojen jälkeen paluuta tekevä kahden aiemman vuoden mestari Lapuan Anniina Kivimäki.
Sen sijaan viime vuoden kakkonen ja arvokisaedustaja, lääketieteen tohtoriksi viime vuonna väitellyt Lappeenrannan Urheilu-Miesten Elisa Neuvonen, on vuorostaan poissa rasitusmurtuman takia. Radalla on silti yhdeksän kovaa menijää.
Kisojen ensikertalainen on myös Lotta Metsärinta. Oma ennätys on hyvä tavoite ja jokainen taakse jäävä kilpailija 19 aiturin joukosta lisäbonusta.
Kisamatkaan olisi ollut oikeutettu myös välivuoden jälkeen radalle palannut Joni Vainio-Kaila. Vaativan työelämän ja tavoitteellisen treenin yhteensovittaminen ei kuitenkaan onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla ja niinpä mies päätti siirtää menestystavoitteet tulevalle hallikaudelle. Seitsenkertaisen kalevankisamitalisti katsoi, että kisoihin ei kannata ilman menestysmahdollisuuksia lähteä.