Laitilan uimarantojen vesien laatu täyttää vaatimukset tänäkin kesänä

0
Vähä-Tulejärven laavussa istuessa näkee mainiosti järven sekä ympäröivän luonnon.

Laitilan Kaupungin yleisillä uimarannoilla on taas tehty jokakesäisiä uimavesitutkimuksia. Yleisten uimarantojen veden laatua ja sinilevien esiintymistä valvotaan uimakaudella säännöllisesti. Pieniltä yleisiltä uimarannoilta otetaan ja analysoidaan uimakauden aikana vähintään kolme näytettä.

Tutkimus tehdään kerran kuussa kesä-, heinä-, ja elokuussa. Kesäkuun ja heinäkuun tutkimusten mukaan kaikkien rantojen vesi täytti sosiaali- ja terveysministeriön laatuvaatimukset. Viimeiset näytteet otetaan elokuun alussa.

– Laitilan ja Uudenkaupungin uimavesien laatu on pääsääntöisesti ollut hyvää viime ja tänä vuonna, kertoo terveystarkastaja ja näytteenottaja Aleksi Kaapola.

Tutkimukset toteutetaan ottamalla näyte näytteenottimella laboratorion kirkkaaseen steriiliin vesipulloon noin 30 cm syvyydestä laiturilta tai hiekkarannalta. Tutkimusraportissa kerrotaan, kuinka kaukaa rannasta näytteet on otettu. Laitilan uimarannoilla se vaihtelee kahdesta metristä viiteentoista metriin.

Saman päivän aikana näytteitä kerätään 6-8. Pullot kuljetetaan kylmälaukussa Lounais-Suomen vesi- ja ympäristötutkimus Oy:n labraan Turkuun. Näytteestä testataan, onko siinä syanobakteereja, jätteitä, kasviplanktonia, makroleviä, kolibakteereja tai suolistoperäisiä enterokokkeja, Kaapola kertoo.

Laitilan rannoilta eniten kolibakteereja sekä suolistoperäisiä enterokokkeja löytyi Hepojärveltä. Näiden bakteerien osalta puhtainta vettä oli Vähä-Tulejärvellä. Kaikilla rannoilla heinäkuun vesinäyte oli 21 asteista.

Jos veden mikrobiologinen laatu ei täyttäisi sosiaali- ja terveysministeriön kriteerejä pienten yleisten uimarantojen uimaveden laatuvaatimuksista, otettaisiin uusintanäyte. Jos näyte ei toisellakaan kerralla täytä vaatimuksia, annetaan suositus ettei kyseisellä rannalla mentäisi uimaan.

Laitilassa on seitsemän yleistä uimarantaa, joista kahdella on myös kunnallinen rantasauna. Rannat ovat Hepojärvellä, Kaurajärvellä, Langjärvellä. Mustajärvellä, Särkijärvellä, Vallijärvellä sekä Vähä-Tulejärvellä. Uimarannan ja uimapaikan ero on siinä, että uimapaikalta ei oteta vesinäytteitä. Ennen uimakauden alkua uimarannat myös sukelletaan läpi.

Vähä-Tulejärven uimarannalle Krouvintien varrelle on kesäkuussa tuotu upouusi laatu. Laavu sijaitsee aivan rannan tuntumassa ja siitä on hyvät näkymät järvelle. Vehreän metsän reunassa laavu on yhtä aikaa rannalla ja metsän siimeksessä. Ranta on hiekkaa ja käytössä on pukukopit, huussi, pöytä sekä tuoleja. Rannan vierestä lähtee myös viiden kilometrin pituinen luontopolku.