Lapset ja isovanhemmat pääsivät viettämään laatuaikaa Lehtoniemessä

0
Rastiradan viimeisellä pisteellä ryhmien piti pukeutua hassuihin asusteisiin ja napata itsestään selfie. Kuvassa Jussi, Asta ja Väinö Elo sekä Kari, Aamu, Onni ja Tarja Sillantaka.

Lehtoniemessä isovanhemmat ja lapsenlapset pääsivät viettämään laatuaikaa seurakunnan järjestämällä leirillä. Tällä viikolla oli kaksi leiriä, maanantaista tiistaihin sekä tiistaista keskiviikkoon. Maanantain leirillä oli 24 osallistujaa ja tiistain leirillä 39. Ohjelmassa oli muun muassa askartelua, uimista, joogaa sekä rastirata.

Ennen rastiradalle lähtö lapset ja isovanhemmat parveilivat aulassa. Lapset leikkivät kampauspäillä, legoilla ja autoilla, kun taas isovanhemmat vaihtoivat kuulumisia. Ryhmä kerrallaan leiriläiset lähtivät ulos kiertämään rastirataa. Rata kulki metsätietä vanhan lehtoniemen kautta rantasaunalle ja takaisin. Sen varrella lapset isovanhempineen suorittivat erilaisia tehtäviä.

Oranssit muovitötteröt päässä piti kävellä maaliviivalle asti. Rauhassa kävellessä tötteröt pysyivät hyvin päässä.

Rastiradan ensimmäisellä pisteellä Sari From luki luomiskertomuksen, minkä jälkeen lapset saivat pohtia vastauksia muutamiin kysymyksiin. He esimerkiksi nimesivät mahdollisimman paljon meren eläimiä ja miettivät, miten voi levätä ilman nukkumista. Vastauksiksi nousivat television katselu, kirjan lukeminen ja sängyllä rauhoittuminen. Pisteiden välillä mukaan tarttui oksia, käpyjä ja neulasia illan askartelua varten.

– Hauki ja valas ja sammakko elää meressä, lapset listasivat.

Muilla pisteillä tasapainotettiin tötteröitä pään päällä, muisteltiin tuttujen lastenlaulujen sanoja sekä otettiin hassuja selfieitä. Reitin varrella pysähdyttiin monta kertaa syömään myös makeita mustikoita. Radan jälkeen ryhmät palasivat sisälle odottamaan seuraavaa ohjelmaa. Vuorossa oli hyönteishotellien askartelu metallipurkeista.

Seuraavan päivän agendaan kuului kukkaruukkujen maalaaminen sekä Pia Penttisen vetämä tuolijooga. Ruukut maalattiin ensin valkoisiksi, minkä jälkeen ne koristeltiin käyttämällä servettien kuvia. Ruukkujen kuivuttua ne täytettiin mullalla ja kasvamaan istutettiin siemen.

– Ruukkuihin istutetaan maissia, niin saadaan popcornia, Mirkku Perkkola naurahtaa.

Alissalle, Annelelle ja Olivialle lasten ja isovanhempien leirit ovat jo perinne.

Annele leikkasi lastenlastensa Alissan ja Olivian kuvia serveteistä odotellessaan rastiradalle lähtöä. Suosituimpia olivat leppäkerttukuviot. Annele on ollut lastenlastensa kanssa leireilemässä jo neljä kertaa ja on aina viihtynyt hyvin. Hänestä leirillä on sopivasti tekemistä ja vapaa-aikaa sekä herkullista ruokaa. Alissan ja Oliviankin mielestä leirillä on tosi kivaa.

– Täällä pääsee viettämään laatuaikaa lastenlasten kanssa, Annele kertoo.

Lastenlasten ja isovanhempien leirejä on järjestetty jo viitenä vuonna. Aluksi oli vain yksi leiri mutta suosion kasvaessa päätettiin pitää kaksi, Perkkola kertoo. Leireistä saadaan hänen mukaansa aina positiivista palautetta. Ensimmäisen leirin palautekyselyssä esiin nousivat hyvä ruoka ja hauska ohjelma. Tulevaisuutta ajatellen toivottiin enemmän uintiaikaa sekä makkaranpaistoa.